12.3.2002

Missä on verokeskustelun ekologinen ulottuvuus?

 

Luonnonsuojeluliitto vaati ekologisen ulottovuuden lisäämistä julkisuudessa käytävään verokeskusteluun.

Luonnonsuojeluliitto esitti ekologisen ulottovuuden vaatimuksensa tänään Suuri verokeskustelu -seminaarissa. Seminaarin tavoitteena oli laajentaa julkisuudessa käytyä verokeskustelua ottamalla huomioon kestävä kehitys. Seminaarissa tarkasteltiin myös tulevaisuuden suuntaviivoja ja yhteistyötarpeita erityisesti EU-tasolla.

Alkuvuodesta alkanutta verokeskustelua ovat leimanneet verorakenteen muutospaineet: ensisijaisesti tuloveroasteen alentamisvaatimukset ja työnantajien sivukulujen laskeminen työllisyyden parantamiseksi. Samalla on kuitenkin noussut esille uhka hyvinvointipalvelujen supistamisesta verotulojen vähentyessä.

Luonnonsuojeluliitto korostaa, että työn verotuksen alentaminen, hyvinvointivaltion säilyttäminen sekä lisäksi kestävän kehityksen edistäminen ja ympäristönsuojelu ovat mahdollisia samanaikaisesti. Ratkaisuna on ekologinen verouudistus eli asteittainen siirtyminen työn ja palvelujen verotuksesta luonnonvarojen käytön ja ympäristön saastuttamisen verotukseen. Ekologinen verouudistus perustuu kansainvälisesti hyväksyttyyn saastuttaja maksaa -periaatteeseen ja on kokonaisvaltainen ja tehokas ympäristöpolitiikan taloudellinen ohjauskeino. Sen ensisijaisena periaatteena on, ettei kokonaisveroaste muutu, vaan muutoksia tapahtuu vain verotuksen rakenteessa siten, että verotus suosii työvoiman käyttöä ja ekologisesti kestävämpiä tuotanto- ja kulutusrakenteita.

Saksan ympäristöministeriön Kai Schlegelmilch kertoi puheenvuorossaan Saksan viimeaikaisista edistysaskelista energiaverotuksen edistämisessä ja korosti Suomen vuoden 1990 esimerkin merkitystä. Suomi oli ensimmäinen maa, joka asetti hiilidioksidiveron. "Tämä esimerkki vei keskustelua eteenpäin koko maailmassa. Nyt kaivattaisiin lisää samanlaista innovatiivisuutta ja esimerkkejä, myös Suomelta."

"Suuri verokeskustelu - Verorakenteen muutospaineet ja ekologinen verouudistus tulevaisuuden ohjauskeinona Suomessa ja EU:ssa" -seminaarin eduskunnan auditoriossa järjesti Luonnonsuojeluliitto yhteistyössä ViSiOn kanssa.

 

LISÄTIEDOT: Sarianna Tikkanen, puh. 050-594 5267



HAKEMISTO