31.10.2002
Ekoenergiamerkin avulla kerrotaan ympäristövastuusta. Kun yritys tuottaa palvelun tai tavaran ympäristömerkityllä energialla, se voi hyödyntää asian markkinoinnissaan. Näin kuluttaja saa tietää, millaista energiaa tuotannossa on käytetty. Tällainen tavara tai palvelu erottuu muista.
Norppasähköä viinitilalla
Ilomantsilainen peltoHermannin viinitila, joka tuottaa marjaviinejä, -liköörejä ja -viinoja, on siirtynyt ympäristömerkityn sähkön käyttäjäksi. Tilan neljästätoista tuotteesta kymmenen löytyy Alkon valikoimista. Tuotannossa käytetään vain kotimaisia marjoja, joista suurin osa viljellään itse. Tilan sähkönkulutus viinitorneineen on 60 000 kilowattituntia vuodessa.
"Päätös ympäristömerkityn sähkön ostamisesta syntyi luontevana jatkona muille toimille, kun tuotantomme muutenkin perustuu kotimaisuuteen", markkinointipäällikkö Mika Nissinen kertoo. peltoHermanni tekee yhteistyötä Uuden Valamon kanssa, ja luostarin alueelle on perustettu oma viinitila. Myös Valamon luostari ostaa norppamerkittyä sähköä.
Viestinviejiä kuluttajille tarvitaan
Kauppa- ja teollisuusministeriö käynnisti ilmastonmuutoksen viestintäohjelman syyskuussa. Ohjelma aloitettiin Taloustutkimuksen kuluttajakyselyllä. Kysely osoitti selvästi, että tietoa tarvitaan. Omia vaikutusmahdollisuuksia ei tunneta riittävästi, eikä asioiden syy- ja seuraussuhteita kovin hyvin tunneta. Ympäristömerkityn energian ostamisen mainitsi kuitenkin 2 prosenttia vastaajista, eli periaatteessa 100 000 kansalaista on tietoisia tästä mahdollisuudesta. Nyt tarvitaankin riittävän konkreettisia viestejä, jotta valmiudet muuttaa omia toimintatapoja paranevat.
LISÄTIEDOT:
- Sirkka Tepponen, Luonnonsuojeluliiton ekoenergiavastaava, puh.
(09) 228 08 213, sirkka.tepponen@sll.fi
- peltoHermannin viinitila, markkinointipäällikkö
Mika Nissinen, puh. (013) 882 099, peltohermanni@co.inet.fi,
verkkosivut: http://www.peltohermanni.fi
- uusi Ekoenergiauutisten numero (3/2002) on luettavissa osoitteesta:
http://arkisto.sll.fi/energia/ekoenergiauutiset3.02.pdf
Lehden ilmaistilaajaksi voi liittyä ilmoittamalla yhteystietonsa
Luonnonsuojeluliiton ekoenergiavastaavalle.