15.1.2002

EI YDINVOIMAA
Valtavirta ilmaisee kantansa kynttilöin

 

Valtavirta järjestää hallituksen ydinvoimapäätöksen edellä huomenna keskiviikkona 16.1. kynttilämielenilmauksen.

 

Helsingissä, Tampereella, Porissa, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Joensuussa ja Oulussa sytytetään yhteensä yli 5000 kynttilää osoitukseksi ydinvoiman haitallisista ympäristövaikutuksista, korkeista kustannuksista sekä negatiivisesta vaikutuksesta Suomen työllistävään talouskehitykseen.

Kello 17 kynttilöistä muodostetut säteilyvaaran symbolit palavat toreilla tai muuten keskeisillä julkisilla paikoilla. Helsingissä merkki kootaan 2000 kynttilästä Senaatintorille.

Valtavirta vaatii ministereitä huomioimaan erityisesti ydinvoiman koko elinkaaren aikaiset ympäristöhaitat ja -riskit. Ydinvoima vaarantaa kestävään kehitykseen perustuvan energia- ja ilmastopolitiikan kehittämisen Suomessa. Uusiutuvien energiamuotojen lisääminen ja energiansäästön tehostaminen puolestaan tukevat myönteistä työllisyyskehitystä ja edistävät alueellista tasapainoa.

Valtavirta on valtakunnallinen ydinvoiman vastainen verkosto, johon kuuluu 39 kansalaisjärjestöä ja yksityisiä kansalaisia. Mukana ovat muun muassa Suomen
luonnonsuojeluliitto, Keskustanuoret, Luonto-Liitto ja Vasemmistonuoret. Verkostoon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lisää tietoa verkoston sivuilta: http://www.ydinvoima.net

 

LISÄTIEDOT valtakunnallisesti:
- Tuuli Kaskinen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050-514 9752
- Kaisa Kosonen, Luonto-Liitto, puh. 050-368 8488

LISÄTIEDOT paikkakunnilla:
Helsinki: Antto Vihma, puh. 050-372 4568
Tampere: Kaisa Kosonen, puh. 050-368 8488
Turku: Tiina Sandberg, puh. 040-749 6515
Jyväskylä: Tanja Siippainen, puh. 040-764 2577
Pori: Tapio Solala, puh. 0400-114 622
Kuopio: Ilpo Lommi, puh. 044-067 5949
Joensuu: Minttu Massinen, puh. 050-587 6336
Oulu: Mika-Petri Lauronen, puh. 041-469 9615


HAKEMISTO