5.6.2001 klo 12.00

Ympäristöpalkinnot rengastustoimiston johtajalle ja Suomen Ladulle

Luonnonsuojeluliiton tämänvuotiset ympäristöpalkinnot on myönnetty Pertti Saurolalle ja Suomen Ladulle. Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti, rengastustoimiston johtaja Pertti Saurola palkittiin uraauurtavasta tutkimustyöstä luonnon- ja linnustonsuojelun hyväksi. Suomen Latu ry sai palkintonsa luonnonläheisen liikunnan ja nuorisotoiminnan edistämisestä. Luonnonsuojeluliiton varapuheenjohtaja Ilkka Stén jakoi palkinnot tänään (tiistaina 5.6.) Maailman ympäristöpäivän valtakunnallisessa päätilaisuudessa Kuopiossa.

Filosofian maisteri Pertti Saurola on toiminut Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimiston johtajana vuodesta 1974. Hän on määrätietoisesti kehittänyt lintukantojen seurannasta saatavaa valtavaa tietomäärää palvelemaan luonnon- ja linnustonsuojelun asiaa. Tutkijana hänen kiinnostuksensa on vuosikymmeniä suuntautunut erityisesti sääksen eli kalasääsken ja viirupöllön biologian selvittelyyn. Useat hänen julkaisunsa ovat tuottaneet näistä lajeista ja lintutieteelle yleensäkin ainutlaatuista uutta tietoa. Se tosiseikka, että Suomessa edelleenkin pesii eräs Euroopan vahvimmista kalasääskikannoista, on kiistatta Saurolan johtaman ja useiden satojen lintuharrastajien ylläpitämän kalasääskiprojektin ansiota. Kansainvälisellä lintututkimuksen ja -suojelun kentällä Perttti Saurolalla on ollut useita korkeita luottamustehtäviä; hän on mm. toiminut 1970- ja 1980-luvuilla Euroopan rengastustoimistojen yhteistyöelimen Euringin presidenttinä.

Suomen Latu tunnetaan vapaa-ajan liikunnan ja retkeilyn puolestapuhujana ja edistäjänä. Järjestö on myös ollut voimakkaasti puolustamassa pohjoismaiseen elämäntapaan kuuluvia jokamiehenoikeuksia, koska on nähty, että niiden vaaliminen edistää terveellistä luonnossa lihasvoimin liikkumista ja sitä kautta luonnon tuntemusta ja kunnioitusta. Nuorison luonnossa liikkumisen ja luontotietouden lisäämiseksi Suomen Latu -järjestössä on ideoitu ja kehitetty uusia, elämyksellisiä toimintamuotoja, kuten paljon suosiota saanut Metsämörri-toiminta.

LISÄTIEDOT: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208



HAKEMISTO