28..5.2001
Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Maan ystävät pitävät huolestuttavana, että teollisuus on ryhtynyt ajamaan ydinvoimaa YK:n kestävän kehityksen toimikunnassa, joka pohtii varsinkin kehitysmaiden energiatulevaisuutta. Ydinvoima mainittiin ristiriitaisissa merkeissä toimikunnan viimeisimmässä päätöslauselmassa huhtikuun lopulta. Lauselmassa todetaan, että jotkut maat haluavat lisätä ydinvoimaa ja pitävät sitä kestävänä ja toiset maat taas näkevät sen täysin kestämättömänä energialähteenä ja haluavat siitä eroon niin nopeasti kuin mahdollista. Järjestöjen mielestä ristiriitainenkin maininta päätöslauselmassa on liikaa: ydinvoimalla ei ole mitään tekemistä kestävän kehityksen kanssa.
YK:n kestävän kehityksen toimikunta perustettiin Rion ympäristökokouksessa 1992 vastaamaan maailmanlaajuisen Agenda-21 toimintasuunnitelmasta. Energiakysymyksissä se keskittyy varsinkin kehitysmaiden energiatulevaisuuteen. Tilausten puutteessa nääntyvä ydinvoimateollisuus on lobannut voimakkaasti ympäristöneuvottelujen taustalla ja etsii poliittista ja taloudellista tukea ydinvoimaloiden myymiseksi varsinkin kehitysmaihin. Ilmastoneuvotteluissa tulokset ovat jääneet laihaksi. Lähes kaikki maat olivat syksyn ilmastoneuvotteluissa sitä mieltä, että ydinvoima ei kuulu Kioton pöytäkirjan Puhtaan kehityksen mekanismiin, jossa toteutetaan kestävää kehitystä edistäviä päästöjen vähennysprojekteja kehitysmaissa.
Kestävän kehityksen toimikunnan lausuntoon ydinvoima kuitenkin pääsi ristiriitaisissa merkeissä. 750 kansalaisjärjestöä, mukana Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja Maan ystävät, vetosi keväällä kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtajiin ja jäseniin, jotta ydinvoima otettaisiin pois päätöslauselmasta. Tapaamisissa järjestöjen kanssa EU:n ympäristöministerit vastustivat ydinvoiman ottamista lauselmaan ja myös toimikunnan sihteerit arvelivat, että jos yhteisymmärrystä ei löydy ydinvoima ei lausuntoon päädy. Teollisuus näyttää kuitenkin lopulta saaneen tahtonsa läpi.
Järjestöjen mielestä ydinvoima on viimeinen asia mitä kehitysmaat tarvitsevat: se on kallis, turvaton ja saastuttava energiamuoto. Ydinvoima vaatii kehittynyttä turvallisuuskulttuuria ja sitoo kehitysmaat ydinjätteiden ja ydinasemateriaalien leviämisen ongelmiin. Useat kehitysmaat kuten Intia ja Iran ovat kiinnostuneita ydinvoimasta juuri ydinaseiden takia.
"Ydinvoimassa ei ole muuta kestävää kuin ydinjäteongelma", toteaa Greenpeacen kampanjavastaava Harri Lammi. "On valitettavaa, että kun teollisuus kerrankin puhuu ilmastonsuojelun puolesta, se tekee sen edistääkseen ydinvoimaa. Samalla halutaan unohtaa ydinvoiman ympäristöongelmat: uraaninlouhinnan jätteet ja saasteet, ydinonnettomuuksien riskit ja ydinjäteongelma."
Suomen ydinvoimavalinnoilla on vaikutusta myös kehitysmaiden valintoihin. Suomen tulee varakkaana pohjoisena maana näyttää esimerkkiä ja panostaa sellaisen kestävän energiateknologian kehittämiseen, joka voidaan ottaa käyttöön myös kehitysmaissa. Suomalaisilla yrityksillä on osaamista energiansäästöteknologioissa, ja uusiutuvissa energialähteissä kuten biomassassa ja tuulivoimassa, joiden markkinat ovat voimakkaassa kasvussa.
LISÄTIEDOT:
- Hanna Matinpuro, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 228
08 225
- Harri Lammi, Greenpeace, puh. 050-383 1822
Järjestöjen vetoomus CSD:lle: http://www.antenna.nl/wise/csd/petuk.html
Lisää ydinvoimasta:
- http://www.ydinvoima.net
- www.sll.fi
- www.greenpeace.fi/ydinvoima