20.3.2001


Valtavirta vastustaa ydinvoimaa - Ydinvoiman halpuus harhaa

Ydinsähkön halpuus Suomessa perustuu riskiin, joka otetaan ydinturvallisuuden ja ydinjätteiden puolella. Mahdollisen viidennen ydinvoimalayksikön riskit pitäisi arvioida sen koko satavuotisen elinkaaren ajalta, jolloin ne koskevat noin neljää tulevaa sukupolvea. Ydinjätteiden käsitteleminen ja loppusijoittaminen jätetään pääosin tulevien sukupolvien huoleksi. Voimalan purkaminen taas jätetään kokonaisuudessaan vielä syntymättömien sukupolvien vastuulle.

Ydinvoimateollisuuden korvausvelvollisuus ydinonnettomuudesta on Suomessa vain 1,7 miljardia markkaa, kun se esimerkiksi Yhdysvalloissa on 60 miljardia markkaa. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen arvioiden mukaan ydinonnettomuus Suomessa voi maksaa jopa 100 miljardia markkaa. Mikäli ydinvoimateollisuudella olisi täysi korvausvastuu, vaikuttaisi tämä ratkaisevasti ydinvoiman hintaan. Onkin ristiriitaista, ettei Suomen ydinvoimateollisuus suostu kattamaan ydinvoimaonnettomuudesta mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia kokonaisuudessaan, vaikka se pitää ydinvoimaonnettomuuden mahdollisuutta häviävän pienenä. Kustannukset jäävät viime kädessä yhteiskunnan maksettaviksi.

Valtavirta vaatii ydinvastuulain muutosta siten että ydinvoimateollisuudella on täysimääräinen vahinkovastuu ydinvoimaonnettomuuden sattuessa.

 

Energiansäästö tuottaa Suomen halvinta sähköä

Energiansäästö on moninverroin ydinvoimaa halvempaa, jos hankkeille oletetaan samat takaisinmaksuajat: säästöinvestointien vaaditaan tällä hetkellä maksavan itsensä takaisin alle kolmessa vuodessa, kun ydinvoimahankkeen takaisinmaksuaika voi olla 20 vuotta. Tutkimuksien mukaan energiansäästön mahdollisuuksista on edelleenkin valtaosa käyttämättä.

Valtakunnallinen ydinvoiman vastainen verkosto kokoontui viime viikonloppuna Vantaalla. Viikonlopun aikana se valmisteli tulevaa toimintaa ja sai nimen: Valtavirta.

Valtavirta, nimensä mukaisesti, edustaa valtaosaa suomalaisista. Uusimpien mielipidekyselyjen mukaan 54 % kansalaisista vastustaa ydinvoiman käyttöä ja käytön laajentamista (Taloustutkimus Oy, maaliskuu 2001). Ilmastonmuutoksen torjumisen myötä kansainvälinen valtavirta energiantuotannossa satsaa uusiutuviin energialähteisiin ja energiansäästöön yhä voimakkaammin. Ydinvoimalahakemuksellaan Suomi on ainut länsimaa, jossa tällä hetkellä suunnitellaan ydinvoiman lisärakentamista.

Valtavirta tulee viikon ajan lähettämään tietoa kansanedustajille Suomen ilmastostrategian arvioimisen pohjaksi. Kansallisen ilmastostrategian lähetekeskustelu eduskunnassa alkaa tiistaina 27.3.2001.

 

LISÄTIEDOT:
- Simo Kyllönen, Dodo, puh. 050­343 6049
- Jouni Nissinen, Luonto-Liitto, puh. 040­828 1881
- Ilpo Kuronen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 0400­153 133
- Harri Lammi, Greenpeace, puh. 050­383 1822
- Pentti Malaska, puh. 040­724 0301


Valtavirta-verkoston puolesta,

Aurinkoteknillinen Yhdistys, Christer Nyman, puh. 0400-458 790
Dodo-Tulevaisuuden elävä luonto, puheenjohtaja Simo Kyllönen, puh. 050-343 60 49
Edelleen Ei ydinvoimaa -kansalaisliike, Anna-Liisa Mattsoff, puh. (09) 698 1416
Ekometsätalouden liitto, Hannu Hyvönen, puh. (017) 816 444
Greenpeace, kampanjavastaava Harri Lammi, puh. 050-383 1822
Isoäidit Ydinvoimaa Vastaan, Kerttu Tiippana, puh. (09) 803 6114 tai (09) 82 77 3310
Keskustan Opiskelijaliitto, puheenjohtaja Tommi Kytölä, puh. 050-3580 160
Kuluttajat-Konsumenterna ry, Markku Rämö, puh. 050-570 4327 tai (09) 291 6681
Luonto-Liitto, pääsihteeri Jouni Nissinen, puh. (09) 68 444 234 tai 040-828 1881
Maan Ystävät, Oras Tynkkynen, puh. 040­588 2594
Miljöringen rf - Ympäristörengas ry, Loviisa, puheenjohtaja Anita Antell, puh. (019) 634 232
Naiset Rauhan Puolesta, Gerd Söderholm, puh. (09) 148 4746 tai (09) 839 22 178
Naiset Ydinvoimaa Vastaan, Pirkko Lindberg, puh. (09) 677 669
Natur och Miljö, Ulrica Cronström, tel. 040-563 3044 eller (09) 612 2290
Nuoren Keskustan Liitto, puheenjohtaja Antti Kaikkonen, puh. 040-503 8494
PAND-Taiteilijat rauhan puolesta, Mikko Perkoila, puh. 040-596 4548
Suomen luonnonsuojeluliitto, luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. (09) 228 08 215 tai 0400­153 133
Svensk Ungdom, puheenjohtaja Magnus Öster, puh. 050-557 2725
Uhanalaisten kansojen ja kulttuurien puolesta - Fjärde Världen, puheenjohtaja Hannu Virtanen, puh. 040­519 9055
Vasemmistonuoret, Lena Paju, puh. 050-591 1216
Vasemmistonuoret, Etelä-Suomen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, puh. 050­588 7322
Vihreät Naiset, kansanedustaja Anni Sinnemäki, puh. 050-511 3166
Vihreät Nuoret ja Opiskelijat, varapuheenjohtaja Hanna Kaisa Saastamoinen, puh. 040­579 8886
Ympäristö ja Kehitys, puheenjohtaja Miia Toikka, puh. (09) 584 233
Ympäristötieteiden opiskelijat Myy ry, vartapuheenjohtaja Kristiina Karhu, puh. 050­530 3670


HAKEMISTO