22.2.2001
Yhdeksän luonnonsuojelujärjestöä on esittänyt Kokkolan kaupungille hakkuista luopumista kaupungin omistamalla Valkeisen alueella Perhossa. Hakkuiden sijaan järjestöt esittävät luonnonsuojelualueen perustamista kaupungin omistamalle noin 320 hehtaarin erämaiselle alueelle.
Mukana aloitteessa ovat Kokkolan Seudun Luonto, Perhonjokilaakson Luonto, Gamlakarleby Fågel- och Naturvänner, Kokkolan Nuoret Luonnonystävät, Suomenselän lintutieteellinen yhdistys, Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto.
Valkeisen alue sijaitsee kolmen olemassaolevan suojelualueen
välissä, ja sillä onkin sijaintinsa vuoksi jopa
valtakunnallista merkitystä suojelukohteita yhdistävänä
alueena. Myös alueen merkitys virkistys- ja ulkoilukäytölle
on huomattava.
Alueella elävät mm. metsäpeura, ahma, karhu, susi,
kuikka, kuukkeli ja pohjantikka. Lisäksi Valkeisen vanhoista
metsistä on löydetty vaateliasta ja uhanalaista vanhojen
metsien lahottajasienilajistoa.
Valkeisen alueen ympäristössä on viime vuosien
aikana tehty laajoja hakkuita. Järjestöt vetoavatkin
samalla Kokkolan kaupungin lisäksi myös hakkuita suorittavaan
UPM-Kymmeneen niiden pysäyttämiseksi. Hakkuiden laajentaminen
selkeästi arvokkaalle Vanhanhaudankankaan metsäalueelle
olisi masentava näyttö Kokkolan kaupungin ja UPM-Kymmenen
halusta väistellä vastuutaan metsäluonnon monimuotoisuuden
säilyttämisestä.
Kuntien ja kaupunkien metsien käytöstä käydään
parhaillaan keskustelua muuallakin Suomessa, kuten Helsingissä,
Vantaalla, Sipoossa, Kuopiossa ja Imatralla. Usein kuntien hakkuutoimet
tai -suunnitelmat uhkaavat luonnonsuojelun ja virkistyskäytön
kannalta tärkeitä metsäalueita. Luonnonsuojeluliitto
toivookin kaupungeilta ja kunnilta moniarvoisempaa otetta omien
metsiensä käyttöön ja sen suunnitteluun.
LISÄTIEDOT:
- Harri Hölttä,
Etelä-Suomen metsävastaava, Luonnonsuojeluliitto, puh.
040-722 9224
- Minna Styrman, Kokkolan Seudun Luonto, puh. (06) 831 4514