12.9.2001

Pilaantuneet maamassat käsiteltävä paikan päällä

Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että suurin osa pilaantuneista maamassoista voidaan ja kannattaa käsitellä paikan päällä. Pilaantuneet maamassat voidaan esimerkiksi kompostoida tai käsitellä siirrettävällä laitoksella. Näin vältetään maamassojen käsittelyn suurimmat eli kuljetuksien aiheuttamat ympäristöhaitat ja säästetään valtavasti kuljetuskustannuksissa. Pahimmillaan maita on kuljetettu pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan!

Valtakunnallisen jätesuunnitelman tarkistusehdotuksessa esitetään kiinteiden käsittelylaitosten verkon suunnittelemista, tukemista ja rakentamista. Luonnonsuojeluliiton mielestä on kuitenkin parempi kehittää ensisijaisesti jätteen syntypaikalla tapahtuvaa käsittelyä ja vasta toissijaisesti kiinteitä käsittelylaitoksia. Myös rakentamisessa syntyvät jäte-erät, kuten puu ja kiviainekset, on järkevää käsitellä siirrettävillä laitoksilla lähellä syntypaikkaa.

Luonnonsuojeluliiton mielestä tilapäisesti tapahtuvalle maamassojen käsittelylle siirrettävällä käsittelylaitoksella tulisi lupia myönnettäessä hyväksyä lyhytaikainen paikallinen haitta, jotta vältetään kiinteiden käsittelylaitosten aiheuttama pitkäaikainen ja laajempivaikutuksinen haitta.

 

LISÄTIEDOT: tutkija Erja Heino, puh. (09) 228 08 204


HAKEMISTO