29.11.2001

 

Pikkujouluihin ekotehokkaasti lainahöyhenissä

 

Pikkujoulunvieton aiheuttama luonnonvarojen kulutus vähenee, kun valitsee asukseen lainatun tai vuokratun vaatteen uuden hankkimisen sijaan. Pukuvuokraamosta, ystävältä tai vaikkapa mummon vintiltä hankittu vaate on paitsi ympäristöystävällinen, usein myös persoonallinen valinta. Lisäksi lainavaatteen käyttäjä voi halutessaan valita eri asun jokaiseen pikkujoulukauden juhlaan.

Juhlavaate on tyypillinen harvoin tarvittava esine, joka voi jäädä pitkiksikin ajoiksi kaappiin roikkumaan. Muodin tai vartalon muuttuessa sen käyttökerrat saattavat pahimmillaan jäädä yhteen tai kahteen. Siksi juhlavaatteen omaksi hankkimisen sijaan kannattaakin harkita myös muita vaihtoehtoja.

"Tuotteiden yhteiskäyttö on pieni hauska tapa säästää luonnonvaroja", sanoo Ekoteho 2002 -messujen suunnittelija Eija Koski Suomen luonnonsuojeluliitosta. "Lainaamalla tai vuokraamalla voi harjoittaa ruohonjuuritasolla YK:nkin suosittelemaa ekotehokkuuden lisäämistä. Kestävän kehityksen prosessissa on todettu, että teollisuusmaiden olisi 50 vuodessa opittava tuottamaan hyvinvointinsa vain kymmeneksellä nykyisin tarvituista luonnonvaroista. Merkittävä osuus tässä muutoksessa on sellaisen palvelusektorin kehittymisellä, joka auttaa korvaamaan jatkuvaa uusien tuotteiden hankkimista. Kehitystä on kuvattu siirtymiseksi läpivirtausyhteiskunnasta ylläpitoyhteiskuntaan."

Helsinkiläinen opiskelija ja kaupunginvaltuutettu Johanna Sumuvuori lainaa usein vaatteita ystäviltään. "Lainaan etupäässä juhlavaatteita: leninkejä, mekkoja ja bilepaitoja. Aina ei viitsi ostaa uusia eikä käyttää samoja, ja kivaa vaatetta lainaa mielellään", Sumuvuori kertoo. "Myös kaverini lainaavat minun vaatteitani: viimeksi lainasin yhdelle asusteet vuosijuhlaan. Lainaaminen on ekologista ja samalla säästää omia rahoja."

Kirsi Vornanen asuja vuokraavasta Juhlamuotitalo Seremoniasta kertoo, että vaikka liikkeessä on etupäässä tarjolla pitkiä iltapukuja, myös joitakin pikkumustia ja puolihameita löytyy. "Jos on paljon juhlia, vuokraamalla saa eri vaatteen joka juhlaan," Vornanen sanoo. "Toisaalta yhtä juhlaa varten on edullisempaa hankkia iltapuku vuokraamalla kuin ostamalla. Lisäksi juhlija pääsee helpolla, kun hakee meiltä puhtaan silitetyn puvun."

 

LISÄTIEDOT ekotehokkuudesta Ekoteho 2002 -messuista:
- http://www.ekoteho.net
- tiedotuspäällikkö Essi Aarnio-Linnanvuori, Ekoteho 2002 -messut, puh. (09) 22 808 227, fax (09) 22 808 200, essi.aarnio-linnanvuori@sll.fi
- suunnittelija Eija Koski, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 22 808 235, fax (09) 22 808 200, eija.koski@sll.fi


HAKEMISTO