Tiivistelmä Riku Lumiaron esitelmästä
Pienpedot metsissämme -seminaarissa
Forssassa 25.8.2001
Petojen hävittämiskampanjoilla on luonnonsuojelijoiden silmissä huono maine. Menneillä vuosisadoilla monilta alueilta hävitettiin kaikki mahdolliset pedot sukupuuttoon, mikäli siihen vain kyettiin. Moni suurpetolaji katosi laajoilta alueilta Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Myös monet pienpedot harvinaistuivat. Esimerkiksi kettua ja etenkään näätää ei Suomessa juuri tavattu kuin yksittäisinä ja satunnaisina vaeltajina.
Metsästäjäin Keskusjärjestön (MKJ) vuosituhannen luonnonhoitohankkeen pienpetokampanja on herättänyt paljon keskustelua. Voimakkaita mielipiteitä on esitetty puolin ja toisin: Joidenkin mielestä se on pelkkää julmaa tappamista, kun taas toisten mukaan se on yksi tapa suojella ja hoitaa luontoamme. Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) on mukana vain pienpetokampanjan ohjaustyöryhmässä. Itse kampanjassa SLL ei ole mukana, vaikka alussa siitä keskusteltiin. Pienpetokampanja on kuumentanut tunteita ja jäseniä on eronnut pettyneinä ja vihaisina.
Alkuperäinen ajatus pienpetojen vähentämisestä tuli noin vuosi sitten luonnonsuojelijoilta. Vuoden 2000 loppukeväästä BirdLife Suomi lähestyi sekä maa- ja metsätalousministeriötä että ympäristöministeriötä kirjeellä, jossa toivottiin käytännön toimia pienpetojen, erityisesti minkin ja supikoiran vähentämiseksi. Samaan aikaan kanalintutyöryhmä jätti loppumietintönsä, jossa muun muassa suositeltiin kettukannan vähentämistä. Kyseisessä työryhmässä oli SLL:n edustus.
SLL ei vastusta metsästystä. Sen aktiivijoukko paikallisyhdistyksissä ja piireissä on hyvinvoivia ja yhteiskunnallisissa asemissa olevia henkilöitä. SLL tarkastelee myös metsästystä eläinkantojen kestävyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Jonkin eläinlajin metsästystä vastustetaan, jos se on uhanalainen tai muuten selvästi kärsii metsästyksestä. SLL esimerkiksi vastustaa kevätlintumetsästystä, sillä lisääntymisaikaan se on liiton mielestä epäeettistä ja moraalitonta sekä vastoin metsästyslainsäädännön kestävän käytön periaatetta.
SLL:n toiminta pienpetokampanjan ohjaustyöryhmässä on ollut hedelmällistä. Liitto on voinut vaikuttaa pienpetokampanjan sisältöön ja tavoitteisiin. Lisäksi yhteistyö eri tahojen, kuten MKJ:n kanssa on pidemmällä aikavälillä kaikkia hyödyttävää. Esimerkiksi sudensuojelussa MKJ on viime vuosina tullut vastaan useissa kysymyksissä.
Pienpetokampanjan pääpaino on vierasperäisissä lajeissa, ja pienpetokilpailuun osallistuminen edellyttää vähintään kahdeksan pienpedon metsästämistä. Pienpetokampanjan metsästettäviä lajeja ovat minkki, supikoira, näätä ja kettu. Lisäksi saaliissa tulee olla vähintään kahta pienpetolajia, joista toisen täytyy olla minkki tai supikoira. Pienpetokampanjan tavoitteena ei ole hävittää pienpetoja sukupuuttoon, vaan kohdistaa metsästys niihin sekä pyrkiä vähentämään niiden kantoja.
Kanalintukantojen väheneminen ei johdu pedoista. Merkittävimmät syyt kanalintukantojen taantumiseen ovat metsätaloudessa, metsänkäsittelyssä ja metsien pirstoutumisessa. Eteläisessä Suomessa rakentamisella, tiestöllä, sähkölinjoilla ym. ihmisen toiminnalla on vastaava vaikutus kuin metsätaloudella. Pedoilla ja myös metsästyksellä on kuitenkin merkitystä metsäkanalintu- ja myös vesilintukantoihin.
Metsästäjien määrä kasvoi selkeästi 1960-luvulta 1980-luvun alkuvuosiin saakka noin 100 000:sta hieman alle 300 000:een metsästäjään. Metsästyksen vaikutusta metsäkanalintukantoihin on tutkittu varsin vähän. Silti sillä on vaikutusta vesi- ja metsäkanalintukantoihin, vaikka sen roolia ei kyetäkään luotettavasti tutkimaan ja arvioimaan. Metsästyskuolleisuus on luontaisen kuolleisuuden lisänä. Se kompensoituu joko osittain tai kokonaan jäljelle jäävien lintujen alhaisemman kuolleisuuden takia. Riistantutkimuksen näppituntuman mukaan metsäkanalintukantoja voidaan verottaa 10-12% kantojen nousunvaiheessa, noin 10% huippuvaiheessa, 5-6% laskuvaiheessa ja 1-2% pohjavaiheessa (Lindén ym. 1990).
Pienpedoilla on haitallisia vaikutuksia metsäkanalintukantoihin. Tämä on voitu osoittaa uusimmissa suomalaisissa tutkimuksissa (Kurki ym. 1997). Vaikutukset ovat seurausta monimutkaisesta tapahtumaketjusta ja se näyttää vahvistuvan pohjoisesta etelään siirryttäessä. Myös vaihtoehtoissaalishypoteesi näyttäisi toimivan Suomen oloissa.
Kyetäänkö pienpetokampanjalla vaikuttamaan metsäkanalintu- ja vesilintukantoihin? Paikallisesti pienpetojen hävittäminen tai metsästäminen on runsastuttanut niiden saaliseläinkantoja. Erityisen selvästi tämä on voitu todentaa ulkosaaristossa, josta minkkejä on hävitetty tehopyynnillä. Tämän jälkeen ovat ulkoluotojen lintukoloniat elpyneet ja runsastuneet. Laajemmassa mittakaavassa vastaavanlaista ilmiötä ei ole pystytty todentamaan tai tutkimaan luotettavasti.
Onko MKJ:n pienpetokampanjasta hyötyä? Se on kysymys, johon on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta. Pienpetokampanjassa on hyviä ja huonoja puolia riippuen siitä, mistä näkökulmasta sitä tarkastelee. Tarvitaanko nykyään pienpetokampanjoita on vaikea ja moni merkityksellinen kysymys, johon siihenkään ei löydy yksinkertaisia ja selkeitä vastauksia.
Pienpedot kuuluvat Suomen luotoon siinä missä muutkin eläimet. Myös haitalliset tulokaslajit, minkin ja supikoiran, voi vähitellen alkaa laskea kuuluviksi Suomen luontoon, vaikka ne ovat levinneet maahamme ihmisen toimien johdosta. Lasketaanhan jo moni hyödyllinen tai harmiton kasvi- ja eläinlaji maamme flooraan ja faunaan, vaikka ne olisivatkin joko tarkoituksella tai vahingossa ihmisen levittämiä.
RIKU LUMIARO
puh. 050-585 9857 (jos ei vastaa, voi jättää soittopyynnön)