11.5.2001

Petoluvat tiukkaan harkintaan


Kuluvana keväänä poronhoitoalueelta on jätetty runsaasti poikkeuslupahakemuksia suurpetojen pyyntiin; tähtäimessä ovat olleet erityisesti karhu ja ilves. Luonnonsuojeluliitto korostaa tarvetta säilyttää suotuisa suojelutaso kaikkien maamme luontoon kuuluvien eliölajien kohdalla. Tältä pohjalta on erittäin huolellisesti harkittava jokaisen poikkeusluvan myöntämisperusteita. Suden osalta kannan kestokyky jo vaarannettiin kuluneena talvena. Samalla porotalous ja metsästäjät kärsivät huomattavan imagotappion muun väestön silmissä.

Nyt haetuille poikkeusluville ei ole kaikilta osin kestäviä perusteita. Kaatolupia on perusteltu mm. sillä, että karhu on tavattu syömässä luontaista ravintoaan, hirveä. Myös porojen vasatappioista on annettu lausuntoja, joiden mukaan suuri osa hävinneistä vasoista on joutunut petojen suihin, vaikka mitään näyttöä ei ole esitetty. Luonnonsuojeluliitto painottaa tarvetta tehostaa petokantojen tutkimusta, seurantaa ja valistusta, koska vain tätä kautta saadaan todellista tietoa päätösten perustaksi. Myös vahinkojen todentamista on tehostettava mm. suuntaamalla tarkastuksiin viranomaisten varoja. Viime vuonna esimerkiksi virallisia maastotarkastuksia tehtiin vain parikymmentä kertaa.

Luonnonsuojeluliiton mielestä keskeiset kriteerit poikkeuslupia myönnettäessä ovat: aiheuttaako kyseinen yksilö todellista vahinkoa ja kestääkö kanta sen poistamisen. Suurpetojen ja niiden ravintokohteiden pyynti itärajan takana on merkittävästi tehostunut, joten vetoaminen "rajantakaisiin loppumattomiin petoreserveihin" ei ole enää asiallista. Poikkeuslupien täytäntöönpanolle on aina määrättävä tietty vastuuhenkilö, joka vastaa lupaehtojen noudattamisesta.

Luonnonsuojeluliitto ei kannata paluuta karhun yleiseen kevätmetsästykseen. Keväinen lisääntymis- ja kasvukausi on syytä muutenkin rauhoittaa metsästykseltä. Tämä helpottaisi myös metsästyksen valvontaa, kun aseen kanssa maastossa voisi liikkua vain viranomaisen valtuuttamana, esimerkiksi lopettamassa liikenneturmassa
vahingoittunutta eläintä.

 

LISÄTIEDOT: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208


HAKEMISTO