20.4.2001

Nuukuusviikko haastoi radioasemat kilpailuun!

Valtakunnallinen kestävän kuluttamisen teemaviikko - Nuukuusviikko - alkaa huomenna lauantaina 21.4. Teemana on paperin kulutuksen vähentäminen. Nuukuusviikon tavoitteena on lisätä puun ja paperin arvostusta ja nostaa esille säästävämmän käytön etuja ja mahdollisuuksia.

Nuukuusviikko on haastanut radioasemat leikkimieliseen kilpailuun, jonka tarkoituksena on kerätä luovia, hauskoja ja toimivia tapoja vähentää paperin kulutusta esimerkiksi kotona ja työpaikalla.

"Ottakaa paperinkulutuksen teema esille teille sopivana ajankohtana Nuukuusviikon aikana. Ideana on, että kuuntelijat saavat soittaa lähetykseen ja kertoa niksinsä, miten vähentää paperin kulutusta, käyttää uudelleen tai kierrättää paperia", Nuukuusviikon haasteessa ehdotetaan.

"Valitkaa kolme käyttökelpoisinta ja hauskinta ideaa ja kertokaa ne meille sähköpostilla tai puhelimitse viimeistään perjantaina 27.4. klo 15." Parhaat ideat ja innovatiivisimmat radioasemat luvataan julkistaa lauantaina 28.4.

Nuukuusviikon järjestää kansalaisjärjestöjen kestävän kuluttamisen verkosto, Kierrätysliike. Liikkeeseen kuuluu parikymmentä kuluttaja-, ympäristö- ja harrastujärjestöä, mm. Suomen Kuluttajaliitto, Marttaliitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Partiolaiset. Lisää tietoa löytyy Nuukuusviikon kotisivuilta osoitteessa: www.luontoliitto.fi/nuukuusviikko

 

LISÄTIEDOT:
- Kierrätysliikkeen projektisihteeri Heli-Maija Asikainen, puh. (09) 228 08 235 tai (040) 747 2379, fax (09) 228 08 200, heli-maija.asikainen@sll.fi
- www.luontoliitto.fi/nuukuusviikko




HAKEMISTO