19.4.2001
Luonnonsuojeluliitto, sen nuorisojärjestö Luonto-Liitto sekä maakunnalliset luonnonsuojelupiirit ja paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset esittelevät toimintaansa kirjastoissa ensi viikolla (23.28.4.). Samaan aikaan vietettävän valtakunnallisen Nuukuusviikon teemana on paperinkulutuksen vähentäminen.
Luonto- ja ympäristöviikolla kymmenet Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset ja piirit esittelevät toimintaansa ja tekevät muun muassa aloitteita oman kuntansa päättäjille kirjastomäärärahojen nostamiseksi. Kirjasto on erinomainen esimerkki tehokkaasta paperin käytöstä, sillä kirjaston kirja luetaan keskimäärin 60 kertaa!
Paikallisesta ja alueellisesta toiminnasta tiedottaminen voi olla esimerkiksi valokuva- tai muu näyttely, kilpailu, luento tai muu vastaava. Käytännön järjestelyistä, toiminnan esittelytavasta ja tarkasta sisällöstä on sovittu kirjastokohtaisesti paikallisyhdistysten ja piirien toimesta.
Luonto- ja ympäristöviikon valtakunnalliset pääteemat ovat Etelä-Suomen metsien suojelu ja ydinvoiman lisärakentamisen vastustaminen. Metsät ovat Suomessa tärkein uhanalaisten lajien elinympäristö ja metsätalous suurin yksittäinen lajien uhanalaisuutta aiheuttava tekijä. Erityisen vakava tilanne on Etelä-Suomessa, missä vain noin 1% metsistä on suojeltu. Uuden ydinvoimalan rakentamista on perusteltu pitkälti metsäteollisuuden energiantarpeella. Paperin säästö ja sen tehokas kierrätys säästävät puuta ja energiaa. Arvokasta puuraaka-ainetta tulisi myös käyttää kestävämpiin hyödykkeisiin kuten huonekaluihin ja rakennustuotteisiin. Energiaa kuluisi vähemmän sekä paperin tuotantoon että puun, paperituotteiden ja jätteiden kuljetukseen.
Luonto- ja ympäristöviikolla levitetään tietoa myös Reilusta kaupasta ja saatavilla olevista Reilun kaupan tuotteista: kahvi, tee, sokeri, hunaja, kaakao ja suklaa. Tänä keväänä myyntiin ovat tulleet banaanit.
LISÄTIEDOT:
Suomen luonnonsuojeluliitosta:
- järjestöpäällikkö Tarja
Ketola, puh. (09) 22 08 211 tai 040-527 5212, tarja.ketola@sll.fi
- Etelä-Suomen metsät -projektivastaava Harri
Hölttä, puh. (09) 22 08 226 tai 040-722 9224, harri.holtta@sll.fi
- Nuukuusviikon projektivastaava Heli-Maija
Asikainen, puh. (09) 228 08 235, heli-maija.asikainen@sll.fi
Nuukuusviikon kotisivuilta: www.luontoliitto.fi/nuukuusviikko
Reilun kaupan yhdistyksestä: tiedottaja Tuulia Syvänen, puh. (09) 726 86630 tai 040-5583577, tuulia.syvanen@reilukauppa.fi