26.10.2001
Luonnonsuojeluliiton ekoenergiamerkin tunnistaa sen nähdessään 72 prosenttia suomalaisista. Suomalaisten hyvä ekoenergiamerkin tuntemus käy ilmi Motiva Oy:n kuluttajien energiansäästötutkimusten lokakuussa julkaistusta yhteenvedosta. Haastattelututkimukset teki Taloustutkimus Oy kesällä 2001.
Parhaiten merkin tunnistavat naiset, 2534-vuotiaat ja alle 100 000 asukkaan kaupungeissa ja kunnissa asuvat.
"Norppatunnuksen tunnettavuus auttaa myös ekoenergiamerkin tunnettavuutta. Tarvitaan kuitenkin vielä kampanjointia, jotta ihmiset laajasti kokisivat voivansa vaikuttaa energiantuotannon ympäristövaikutuksiin ostamalla norppamerkittyä energiaa", Luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Esko Joutsamo toteaa.
Luonnonsuojeluliiton "Norppa suosittelee ekoenergiaa" -merkinnällä pyritään edistämään puulla ja muilla biopolttoaineilla, tietyt kriteerit täyttävällä vesivoimalla, biokaasua muodostavalla jätteellä, tuulella tai auringolla tuotettavan energian käyttöä. Turve ja yhdyskuntajätteen poltto eivät voi saada merkintää. Myöskään ydinvoima ja fossiilinen energia (öljy, kivihiili, maakaasu) eivät kuulu merkinnän piiriin.
LISÄTIEDOT:
- Taloustutkimus Oy:n kyselyn yhteenveto pdf:nä (noin
600 kt) osoitteessa http://ws44.ambientfactor.fi/pdf/energia-asenteet_2001_yhteenveto.pdf
- "Ekoenergia on luultua halvempaa." - Luonnonsuojelija
8/2001, s. 4
- Ulla Ahonen: "Virran vaihtaminen on helppoa" - Luonnonsuojelija
8/2001, s. 5