12.11.2001


Metsäyhtiöiden vapaaehtoinen suojelutoiminta kannatettavaa

 

Suomen luonnonsuojeluliitto kannustaa metsäyhtiöitä jatkamaan vapaaehtoista ja pääpiirteissään korvauksetonta maidensa suojelua. UPM-Kymmene ilmoitti tänään suojelevansa korvauksetta 1700 hehtaaria maitaan tulevan Repoveden kansallispuiston alueella Kymenlaaksossa. Stora-Enso puolestaan ilmoitti viime viikolla suojelevansa Koitereen saaria Pohjois-Karjalassa.

"Nämä toimet ovat hyvä alku metsäyhtiöiden vapaaehtoiselle suojelutoimille tilanteessa, jossa suojelukorvauksiin on käytössä vähän rahaa. Yhtiöt ovat jo aiemmin kartoittaneet ja rauhoittaneet mailtaan pienialaisia avainbiotooppeja, ja suuremmat rauhoitushankkeet ovat tälle työlle luonteva jatke", Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Suomen metsävastaava Harri Hölttä sanoo.

"Metsäyhtiöt omistavat noin kymmenen prosenttia Oulun läänin eteläpuolisisita metsistä. Yhtiöillä on omistuksessaan monia Etelä-Suomen metsiensuojelun kannalta tärkeitä metsäalueita mm. pienten suojelualueiden ympäristössä. UMP-Kymmenen rakentava ele lupaa hyvää yhtiöiden halukkuudesta osallistua omalla panoksellaan metsiensuojeluverkoston kehittämiseen jatkossakin", Hölttä toteaa.

 

LISÄTIEDOT: Etelä-Suomen metsävastaava Harri Hölttä, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 040-722 9224


HAKEMISTO