2.1.2001
Luonnonsuojeluliitto ei pidä liikelaitostuneen Metsähallituksen täydellistä monopolia luonnonsuojelualueisiin tavoittelemisen arvoisena asiana.
Metsäntutkimuslaitoksen luonnonsuojelualueiden hallinnonsiirrosta Luonnonsuojeluliitto sitä vastoin sanoo, että ympäristöministeriön kannattaisi aika ajoin muistuttaa Metsähallitusta siitä, että ellei sen suojelualueiden hoito toimi hyvin, kohteiden hallinnoinnille on muitakin vaihtoehtoja. Tämä optio on syytä säilyttää.
Luonnonsuojelualueiden hoidon tehokkuuden kannalta asiassa ovat vastakkain toisaalta keskittämisen mahdollistama kustannustehokkuus ja toisaalta kahden laitoksen kilpailuttamisen ympäristöministeriölle avaamat tehostus- ja tulosohjausmahdollisuudet.
Keskitys johtaa helposti yhdenmukaistamiseen, samojen toimintatapojen kaavamaiseen toteuttamiseen. Myös suojelualueiden mieltäminen paikallisina ja alueellisina hankkeina hukkuu helposti, kun suojelualueilla kävijät näkevät vain Metsähallituksen tai Metsäntutkimuslaitoksen tunnuksen. Samalla ympäristöhallinnon työ maakuntien hyväksi katoaa näiden alueen haltijoiden taakse. Ne saavat myös imagohyödyt ja esimerkiksi kuntien kiitollisuuden vaikkapa matkailutuloista.
Luonnonsuojeluliitto esittää, että ympäristöministeriö tutkisi ympäristöhallinnon oman luonnonsuojelualueiden hoitoyksikön perustamista. Jatkossa yhä lisääntyvä yksityismaille perustettavien suojelualueiden verkosto kaipaa myös asiantuntevaa hoidon ja käytön ohjausta sekä neuvontaa. Ministeriön kannattaisi perehtyä syvemmin ruotsalaiseen luonnonsuojeluiden hoitojärjestelmään ja pohtia sen soveltamismahdollisuuksia jatkotyöryhmässä tai toimikunnassa.
Sekä Metsäntutkimuslaitoksella että Metsähallituksella on luonnonsuojelualueiden hoitajana ollut hyvät ja huonot hetkensä.
Eräillä Metsäntutkimuslaitoksen hallinnoimilla luonnonsuojelualueilla on muun muassa suojelutavoitteiden kanssa vastakkaisia hiihtohissejä. Jerisjärven tien kompensaatioalueet eivät vastanneet menetettyjä arvoja. Punkaharjulla on ollut tarkoituksettomia luonnonsuojelun nimissä tehtyjä metsänhakkuita, ja nurmikkoa on kylvetty suojelualueelle "eroosion torjumiseksi". Kolin "kaskeamisella" hakattiin myös arvokasta vanhaa kuusikkoa. Kolin lisärakennusta voidaan pitää jopa luonnonsuojelulain vastaisena. Luonnonsuojeluliitto vastustaa ns. Saanan tietä Kilpisjärvellä.
Metsähallituksen suhteen ongelmat ovat vielä suuremmat, ehkä johtuen osin myös sen suojelualueiden suuremmasta määrästä. Ajankohtaisia Metsähallituksen luonnonsuojelun ja talouskäytön ristiriitatilanteita on esimerkiksi Natura-kohteilla: Porvoon Söderskärin ja Långörenin saaristossa Metsähallituksen Laatumaan hiekannostosuunnitelmat Söderskärin linnustonsuojelualueen vieressä. Nurmeksessa on meneillään Raesärkän hakkuusuunnitelmakiista. Rokualla on Laatumaan lomakylähanke.
Metsähallituksessa luonnonsuojelun asema on liikelaitoksen sisällä talouspuolen yksiköitä heikompi. Monet suojelualueet on perustettu niin, että niiden rajaukset ovat epätarkoituksenmukaisia. Varsin monissa tapauksissa perustellut laajentamistarpeet jäävät kuitenkin ottamatta esiin, koska Metsähallituksen talouspuolien intressit otetaan liian korostetusti huomioon.
Erityinen vaara alueiden siirrossa - varsinkin Pallas-Ounastunturilla - on suojelualueisiin liiketoiminnassaan paljolti tukeutuvan Metsähallituksen Villin Pohjolan matkailuyrittäminen. Tänä talvena Villi Pohjola on esimerkiksi kuljettanut Pyhätunturille peräti 2600 englantilaisturistia puiston läpi ilman lupaa. Kovien tulostavoitteiden takia liiketoimintaa on nähtävästi pakko hoitaa jopa säännöistä piittaamatta. Tämä on herättänyt Lapissa laajaa katkeruutta.
Luonnonsuojeluliitto esittää, että Metsähallituksen tulee tehdä selvitys ympäristöministeriölle suojelun ja muiden käyttömuotojen mahdollisista ristiriidoista ennen kuin sille siirretään uusia alueita.
Luonnonsuojeluliitto kiinnittää huomiota siihen, että Metsähallitus on vähentänyt rajusti henkilöstöään - luottamusmiehiä myöten - hyvinkin kyseenalaisilla keinoilla. Vaikka Metsäntutkimuslaitoksen henkilöstöä siirtyisikin Metsähallitukselle vanhoina työntekijöinä, se ei takaa mitään heidän tulevaisuudestaan esimerkiksi vuoden päästä. Metsähallituksen tapa hoitaa henkilöpolitiikkaansa ei ole Luonnonsuojeluliiton mielestä sosiaalisesti kestävä, eikä liikelaitokseen ole tässä asiassa syytä liikaa luottaa.
Lisäksi osa Metsäntutkimuslaitoksen Kolarin tutkimusalueen henkilökunnasta tekee osan aikaa Pallas-Ounastunturin suojelualueen hoitoa ja osan aikaa taas auttaa tutkimuksissa. Tämä joustava menettely on ollut mahdollista, kun palkan on maksanut yksi ja sama laitos. Tällaisia synergiaetuja menetetään, jos alue siirtyy Metsähallitukselle. Tämä heikentää sekä henkilöstön että hyvin laajan tutkimustoiminnan käytännön joustavuutta ja tulevaisuutta.
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa myös, että Metsäntutkimuslaitos saa työllisyysvaroja, joita Metsähallitus ei ole yhtä tehokkaasti Lapissa käyttänyt. Luonnonsuojelun tuomat työpaikat ovat erityisen tärkeitä Lapissa, missä luonnonsuojelusta on tehty rakennemuutoksen syntipukki.
Luonnonsuojeluliiton mielestä Pallas-Ounastunturin luonnonsuojelualuetta ei tule siirtää Metsähallitukselle. Luonnonsuojeluliitto kannattaa Pallas-Ounastunturin ja Ylläs-Aakennuksen välisten alueiden suojelemista, mikä voidaan tehdä alueita hallinnollisesti yhdistämättäkin.
LISÄTIEDOT:
- pääsihteeri Esko
Joutsamo, puh. (09) 228 08 208