5.11.2001 Marrakesh
Euroopan unioni on tehnyt kyseenalaisen ennätyksensä Marrakeshissa parhaillaan käytävässä YK:n ilmastosopimuksen seitsemännessä osapuolikonferenssissa. EU joutui vastaanottamaan viime viikolla kahtena peräkkäisenä päivänä kansalaisjärjestöjen jakaman "Päivän fossiili" -palkinnon. "Päivän fossiili" -mainintoja jaetaan päivittäin niille maille, joiden kannat päivän neuvotteluissa ovat olleet Kioton pöytäkirjan toteutumisen kannalta kaikkein vahingollisimpia.
EU:n asemasta huolestuneina konferenssia seuraavat lukuisat ympäristöjärjestöt lähettivät EU-maiden ympäristöministereille 5.11. kirjeen, jossa EU:lta vaaditaan tiukempia kantoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa tärkein tavoite on nyt ratifioida Kioton pöytäkirja viivyttelemättä. Järjestöt korostavat kuitenkin edelleen, ettei nopean ratifioinnin hintana saa olla pöytäkirjan heikentäminen entisestään.
Ensimmäisen "Päivän fossiili" -palkintonsa EU sai 1.11., kun neuvotteluissa keskusteltiin ns. hiilinieluina toimivien metsien inventointisäännöistä. EU tuki Australian ja Kanadan kantaa, jonka mukaan vuosittaisissa nieluinventaarioissa ei tarvitsisi ilmoittaa metsien sijaintia. Nieluiksi laskettavien metsien paikantaminen ja tämän tiedon julkinen saatavuus on kuitenkin edellytys ulkopuolisen tarkastuksen suorittamiselle ja siten metsien sisältämän hiilimäärän arviointiin liittyvien epävarmuuksien vähentämiselle. Nielujen paikantaminen on tärkeää myös toimien muiden vaikutusten, kuten mm. biodiversiteettivaikutusten, ja hyväksyttävyyden ja sopimuksen mukaisuuden arvioinnille.
Toinen palkinto EU:lle myönnettiin 2.11. Kioton pöytäkirjan noudattamisen valvontajärjestelmään liittyen. Venäjä on pyrkinyt rajoittamaan sopimuksen avoimuutta monissa kohdissa. Päästövähennystavoitteisiin liittyvät tiedot tulisi Venäjän mukaan julkistaa vasta prosessin loputtua, jotta "tarpeettomalta sekaantumiselta vältyttäisiin". Kansalaisjärjestöt ovat huolissaan siitä, ettei EU ole aktiivisemmin noussut puolustamaan avoimuutta ja turvaamaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Tälläinen linja on ristiriidassa juuri voimaanastuneen EU:nkin allekirjoittaman kansalaisten tiedonsaantia ja osallistumisoikeuksia vahvistavan Århusin sopimuksen kanssa.
"Kansainvälinen ilmastopolitiikka on uskottavaa ainoastaan, mikäli Kioton pöytäkirjasta tehdään sitova ja sen noudattamiseen liittyvä tieto on julkista", neuvotteluja paikan päällä seuraava Suomen luonnonsuojeluliiton edustaja Jenni Kauppila sanoo.
"Ilmastopolitiikasta uhkaa tällä menolla muodostua yhtä suljettua ja epäluottamusta herättävää kuin kauppapolitiikasta. Kansalaisjärjestöt puhuvat Marrakeshissa jo uuden "Warming Trade Organisationin" syntymisestä ilmastoneuvotteluiden tuloksena", raportoi Maan ystävien edustaja Tuuli Lehtinen.
LISÄTIEDOT ympäristöjärjestöjen edustajilta Suomen valtuuskunnassa Marrakeshissa:
.- Jenni Kauppila, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 358 50 522 6241
- Tuuli Lehtinen, Maan ystävät, puh. 358 40 562 4905.
LISÄTIEDOT Suomessa:
- ilmastokampanjavastaava Oras Tynkkynen, Maan ystävät, puh. 040-588 2594
- kansainvälisten asiain päällikkö Hanna Matinpuro, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 228 08 225 tai 0400-488 914
- energiakoordinaattori Tuuli Kaskinen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 228 08 216 tai 050-514 9752