2.1.2001

Maitovalaat kuvina ja ääninä Helsingissä

Kolumbiassa syntynyt, suomalaistunut luonnonkuvaaja Hernan Patiño otti kesällä ensimmäiset ammattimaiset kuvat Vienanmeren maitovalaista. Hernan Patiñon valokuvista koottu näyttely "Vienanmeren maitovalaat" on tammikuun ajan esillä Luontokuvissa Helsingissä.

Näyttelyyn voi tutustua arkisin klo 9­16 keskiviikosta 3.1. alkaen perjantaihin 2.2. saakka. Luontokuvat/Luonnonkuva-arkiston osoite on Nervanderinkatu 11 (käynti Luontokaupan kautta). Samalla voi kuunnella maitovalaiden nauhoitettuja ääniä.

Maitovalaat kokoontuvat joka vuosi Solovetskin luostarisaaren rantavesiin perhekunnittain syömään ja lisääntymään. Aikaisemmin maitovalaat nousivat Uiku-, Kemi-, Umba- ja Äänisjokiin, joiden suvannoissa ne myös synnyttivät.

Maitovalaat uivat yhä Äänisjokeen jopa 10 kilometrin päähän jokisuusta. Äänisjoella maitovalaita metsästettiin vielä 1960-luvulla. Nyt Euroopan viimeisten maitovalaiden metsästykseen on jälleen paineita. Valaiden tarkkailumatkojen käynnistäminen voisi tarjota vaihtoehtoisen elinkeinon paikallisille asukkaille.

Maitovalaiden ääntely on monimuotoista ja maitovalaita onkin kutsuttu merten kanarialinnuiksi. Muista valaista poiketen maitovalaat ääntelevät myös ollessaan veden pinnalla. Äänen taajuus (korkeus) vaihtelee 2-130 000 Hz eli erittäin matalasta bassosta ultraäänen kimeyteen. Ihminen kuulee noin 25 000 hertsiin asti.

 

LISÄTIEDOT:- Hernan Patiño ripustaa keskiviikkona 3.1. kuviaan Luontokuvissa. Perjantaina 5.1. klo 16.00­18.00 hän on kertomassa kuvistaan Luontokuvissa.
- Seppo Hakala, puh. (09) 4137 72 77, fax (09) 4137 72 72, luontokuvat@sll.fi, Internet: www.lka.fi

LISÄTIEDOT Vienanmeren maitovalaista:
- Rauno Lauhakangas (teksti) ja Hernan Patiño (kuvat): "Vienanmeren valkeat valaat. Suomalainen valokuvaaja Hernan Patiño sukelsi maitovalaiden lastenkamariin." - Suomen Luonto 10/2000, ss. 4­12



HAKEMISTO