14.2.2001
Luonnonsuojeluliiton mielestä ympäristötuen perus- ja erikoisosaa tulee pyrkiä nostamaan suoran hehtaari- ja tuotantoperusteisen tuen kustannuksella. Tämä lisäisi tuen uskottavuutta sekä kuluttajien että esimerkiksi WTO:n silmissä.
Tukirahoja tulee suunnata myös viljelijöiden monimuotoisuuskoulutukseen, luomutuotteiden varastoinnin ja jatkojalostuksen kehittämiseen ja ympäristötietoisuusaloitteisiin, joilla kuluttajille tehdään tunnetuksi ruoan ja tuotannon ympäristövaikutuksia.
Kiireellisin maatalouden ympäristötuen muutostarve liittyy sen budjetointiin. Nyt rahat varmistuvat vasta lisäbudjetissa, josta päätetään vasta touko-kesäkuussa. Varat on saatava hyvissä ajoin käyttöön ja niiden tulee olla riittävän suuret uusien viljelijöiden mukaantulolle.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että tukien ohella toinen luomustrategian toteuttamisen taloudellinen ohjauskeino on ympäristöverotus.
Verotuksen painotuksessa tulee siirtyä työn verotuksesta luonnonvarojen ja haitallisten aineiden, kuten kemiallisten torjunta-aineiden sekä fosfori- ja typpipäästöjen verotukseen.
Kun tuotannon ympäristöhaitat sisällytetään tuotteiden hintaan ympäristöverotuksen avulla, luomutuotteista tulee tavanomaisia edullisempia. Eniten kokemuksia tällaisista veroista on Hollannista, mutta niitä on kokeiltu myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Ympäristöveroista saataisiin kaksinkertainen hyöty, jos niistä kertyvät tulot suunnattaisiin luomutuotantoon siirtymisen tukemiseen.
LISÄTIEDOT:
- puheenjohtaja Heikki
Simola, puh. (013) 251 3499, heikki.simola@joensuu.fi
- pääsihteeri Esko
Joutsamo, puh. (09) 228 08 208
- Luonnonsuojeluliiton kannanotto julkisten hankintojen siirtämisestä
luomutuotantoon osoitteessa: www.sll.fi/tiedotus/2001/HankinnatLuomuun.html