6.2.2001
"Luonnonystävälle kunnon lumitalvi on ainoa oikea", toimittaja Antti Halkka kirjoittaa Suomen Luonto -lehdessä. Suomen Luonnon tänään ilmestynyt helmikuun numero on omistettu lumelle ja jäälle.
Taitava lukija näkee talviluonnossa monenlaisia elämän merkkejä. Moni talven kulkija pysyy piilossa, mutta jättää jälkensä hangelle. Suomen talvisilla hangilla onkin paljon kerrottavaa - jopa viranomaisille. Tutuimpien nisäkkäittemme kannanarviot sorvataan lumijäljistä.
Talvella Suomen järvi- ja meriluontoon voi tutustua viilettämällä luistimet jalassa. Jääretkeilyn suosio on nousussa. Suomen Luonto opastaa jäällä liikkumisen saloihin.
Suojasäät houkuttelevat hangelle hyönteisiä, vaikkei talvi ötököiden luvattua aikaa olekaan. Muutamat sinnikkäät niveljalkaiset viettävät talvellakin aktiivista elämää - ja jotkut niistä näyttävät suorastaan viihtyvän.
Lumikide syntyy muutaman kilometrin, joskus yli peninkulman korkeudessa. Lumikiteitä syntyy Suomen ilmatilassa vuoden aikana vähintään tuhat miljardia miljardia kappaletta. Maapallolle sataa vuodessa lunta noin 50 000 kuutiokilometriä.
LISÄTIEDOT Suomen Luonnosta 2/2001:
- Antti Halkka: "Lumeen kirjoitettua", ss. 411
- Anna Parkkari: "Jäät kutsuvat", ss. 1821
- Jaakko Heinonen: "Hangella kulkijat", ss. 3035
- Esko Kuusisto: "Lumikiteen tarina", s. 67