4.9.2001

Luonnonsuojeluliitto ostaa norppasaaren

 

Luonnonsuojeluliiton hallitus on päättänyt ostaa saimaannorpalle saaren yhdessä Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin kanssa. Lokhuussi-niminen saari on kooltaan 2.5 ha ja se sijaitsee Kyläniemen pohjoispuolella. Se ostetaan yksityiseltä maanomistajalta. Luonnonsuojeluliitto on aiemminkin hankkinut maita norpansuojelua varten, mutta tämä kohde on ensimmäinen Etelä-Karjalassa.

Lokhuussin rannat ovat norpan pesinnälle soveltuvaa kalliota ja kivikkoa ja sisäosat mäntymetsää. Saaressa on yksi kesämökki. Sen käytöstä ja kohtalosta päätetään myöhemmin.

Lokhuussi sijaitsee norpansuojelun kannalta erinomaisella paikalla. Seutu on Etelä-Karjalan keskeisintä norppa-aluetta, mutta saari jää kuitenkin sekä rantojensuojeluohjelman että Natura-rajauksen ulkopuolelle.

Saimaannorpan suojelua varten sekä Luonnonsuojeluliitto että Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri ovat saaneet runsaasti lahjoituksia, jotka eivät aivan vielä riitä saaren ostoon. Ostopäätös tehtiin kuitenkin jo nyt ja puuttuva summa otetaan Luonnonsuojeluliiton muista varoista.

Saaren hankintaa varten voi vielä lahjoittaa rahaa tilille LEONIA 800016-98850 (maksuun viesti: lahjoitus norpalle). Luonnonsuojeluliitto ja Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri kiittävät lämpimästi kaikkia lahjoittajia.

 

LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Kaarina Tiainen, puh. (05) 411 7358 tai 050-324 0456

 


HAKEMISTO