1.10.2001 klo 15.00

Luontokirjat karhusta ja Varanginvuonosta

Tänään on julkistettu kaksi uutta luontokirjaa: Antti Leinosen ja Heikki Willamon Ison karhun alla ja Juha Höykinpuron Jäämerestä syntynyt - Varangin karunkaunis vuono. Edellinen on kirja metsän kuninkaasta ja Suomen kansalliseläimestä, jälkimmäinen on kunnianosoitus Ruijan karulle kauneudelle, Pohjoisen Jäämeren monimuotoiselle eliömaailmalle ja rannikon sitkeille ihmisille.

 

Antti Leinonen (kuvat ja kuvatekstit) ja Heikki Willamo (teksti): Ison karhun alla. - 136 sivua, Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy 2001.

Kirjan kuvitus on vaatinut Antti Leinoselta kuudentoista vuoden mittaan yhteensä 740 yön viettämistä piilokojussa. Tänä aikana hän on kohdannut toista sataa karhua. Teoksessa kuvataan kuvin ja sanoin karhun elämää läpi vuoden unohtamatta karhun ja ihmisen yhteistä vuosisataista historiaa.

 

Juha Höykinpuro: Jäämerestä syntynyt - Varangin karunkaunis luonto. - 120 sivua, Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy 2001.

Teos ilmestyy samanaikaisesti myös norjankielisenä laitoksena: Varanger - Nabo til Nordishavet.

"Itse asiassa Juha Höykinpuron Jäämerestä syntynyt on suorastaan vaarallinen näin talouslaman kynnyksellä. Jos kaikki Suomen lapinhullut lukisivat kirjan yhtä aikaa, niin tehtaat pysähtyisivät ja kaupat jäisivät kiinni. Rokulia ottaneet työntekijät täyttäisivät pohjoiseen menevät tiet.
- - -
Kaiken tämän hän kuvaa ja kirjoittaa sellaisella kertomisen vimmalla, että eteläisen lukijan täytyy ponnistella pysyäksen poissa auton ratista ja nelostieltä."

Juhapekka Turunen
Ilta-Sanomat Plussa 29.9.2001

 

ARVOSTELUKAPPALEET toimituksille: Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, puh. (09) 228 08 333


HAKEMISTO