19.4.2001
Nuukuusviikon 2001 toimistohaastekampanja
Suomalaiset kuluttavat paperia keskimäärin noin 210 kg asukasta kohti vuodessa. Jos kaikki maapallon asukkaat käyttäisivät yhtä paljon paperia, paperinkulutus nelinkertaistuisi - ja sitä maapallon ekosysteemit eivät kestäisi!
Paperin säästämiseen on monta hyvää syytä: säästyy metsää, säästyy energiaa, vettä ja kemikaaleja, ja säästyy rahaa. Toimistoissa käytetään paljon paperia - niinpä toimistoilla on paljon tilaisuuksia paperinkulutuksen vähentämiseen. Oheisen listan avulla se on helppoa!
Käykää lista läpi kohta kohdalta. Mitä useampaan kohtaan voitte merkitä rastin, sitä pienempi on paperinkulutuksenne.
Valitkaa vähintää kolme tapaa, joilla voitte vähentää paperinkulutusta edelleen. Sopikaa tavoitteista yhdessä ja kirjatkaa ne näkyviin esimerkiksi ilmoitustaululle. Säilyttäkää lista ja tarkistakaa tavoitteidenne toteutuminen vuoden lopussa.
Lähettäkää teidät haastaneelle toimistolle viesti ja kertokaa, miten olette vastanneet haasteeseen. Haastakaa edelleen omia yhteistyökumppaneitanne (esimerkiksi lähettämällä heille tämä viesti) ja kertokaa omasta osallistumisestanne. Haasteen voi myös kopioida ja tulostaa Nuukuusviikon kotisivuilta (www.luontoliitto.fi/nuukuusviikko). Voitte raportoida osallistumisestanne myös Nuukuusviikon projektisihteerille (heli-maija.asikainen@sll.fi), mieluiten 26.4. mennessä
Tulostus ja kopiointi
__ teemme oikoluvun näytöllä ja vältämme
turhia ja virheellisiä tulostuksia
__ emme tulosta turhaan sähköposteja tai internet-sivuja
__ tulostamme kaksipuolisesti, jolloin säästyy 50% paperia
__ kopioimme kaksipuolisesti, jolloin säästyy 50% paperia
__ kopioimme kaksi A4:sta yhdelle arkille, jolloin säästyy
50% paperia
__ otamme vain tarpeellisen määrän kopioita
Vinkki! Järjestäkää henkilökunnalle
varttitunnin kurssi tehokkaasta kopioinnista!
Kiinnittäkää kopiokoneeseen selkeät ohjeet
kaksipuolisesta kopioinnista ja pienentämisestä.
Tiedotus ja arkistointi
__ käytämme sähköpostia sisäisessä
ja ulkoisessa tiedotuksessa
__ käytämme ilmoitustaulua
__ asiakirjat kiertävät sähköpostissa tai
sisäisessä kierrossa, jolloin kopioinnin tarve vähenee
__ käytämme kirjekuoria uudelleen sisäisessä
postissa
__ meillä on keskusarkisto, johon asiakirjat arkistoidaan
vain kertaalleen
__ arkistoinnissa käytetään mikrofilmejä tai
sähköistä arkistointia
Paperihankinnat
__ käytämme tulostimissa ja kopiokoneissa uusiopaperia
tai klooritonta paperia
__ käytämme uusiopaperista valmistettuja vihkoja, muistilehtiöitä
ja kirjekuoria
__ hankimme vain kierrätetykseen kelpaavia paperituotteita
__ käytämme WC:ssä uusiopaperia
Vinkki! Ennen kuin tilaatte paperia seuraavan kerran, siivotkaa välinevarasto ja käyttäkää vanhat paperit ensin loppuun.
Kertakäyttö
__ emme käytä kertakäyttöastioita vaan oikeita
astioita
__ emme käytä paperisia käsipyyhkeitä vaan
pestäviä pyyherullia
Kierrätys
__ lajittelemme valkoisen toimistopaperin erikseen
__ lajittelemme tavallisen keräyspaperin: sanoma- ja aikakauslehdet,
värillisen ja uusiokopiopaperin ja valkoiset kirjekuoret
__ keräämme ruskeat kirjekuoret ja kartongin sekä
aaltopahvin aaltopahvinkeräykseen
__ jokaisessa huoneessa on laatikot paperin lajittelua varten
Vinkki! Kiinnittäkää paperin lajittelulaatikoihin ja käytävillä oleviin keräyspaperiastioihin lajitteluohje.
LISÄTIEDOT:
- projektisihteeri Heli-Maija
Asikainen, puh. (09) 228 08 235
- www.luontoliitto.fi/nuukuusviikko