23.5.2001 klo 9.30
Metsähallitus on tänään keskiviikkona julkistanut arviointiryhmän raportin valtionmailla toteutetusta alue-ekologisesta suunnittelusta. Luonnonsuojeluliiton mielestä menetelmässä ja sen toteutuksessa on vielä huomattavasti kehittämisen varaa, vaikka se onkin tuonut uutta näkökulmaa talousmetsien käsittelyyn.
"Etelä-Suomessa alue-ekologinen suunnittelu ei vastaa niihin haasteisiin, jotka viime vuosien luonnonsuojelubiologinen tutkimus on nostanut esille. Muun muassa hakkuilta säästettävien luontokohteiden kriteerit ovat olleet liian korkeat. Vastaavasti ennallistamisalueiden määrä on suunnitelmissa riittämätön. Erityisen vakavaa on se, että pienten suojelualueiden lähimetsiä ei ole suunnitelmissa huomioitu riittävästi, vaan usein hakkuut voidaan ulottaa aivan suojelualueen reunaan saakka. Tämänkaltainen alue-ekologinen suunnittelu on täysin ristiriidassa sen yleisesti myönnetyn tarpeen kanssa, että suojelualueita tulisi lähivuosikymmeninä laajentaa", luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen sanoo.
Luonnonsuojeluliiton mielestä alue-ekologista suunnittelua tulee sen puutteista huolimatta laajentaa yhtiöiden, kuntien ja kaupunkien maille. Vastaavasti Metsähallituksen tulisi aloittaa pikaisesti suunnittelun toinen kierros, jolloin esiinnousseet ongelmat voitaisiin korjata.
Valtionmaiden alue-ekologisen suunnittelun ensimmäisen kierroksen osittainen epäonnistuminen johtuu siitä, että Metsähallitukselle asetettu liian korkea tuottotavoite on pakottanut asettamaan selkeästi ekonomian ekologian edelle. Luonnonsuojeluliiton mielestä Metsähallituksen tuotto- ja tuloutustavoitteita tulisikin laskea, jotta monimuotoisuuden suojelu ja metsien muut arvot voitaisiin huomioida valtionmailla paremmin.
Alue-ekologinen suunnittelu aloitettiin osana Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluratkaisuja. Suunnittelun tavoitteena on ollut luonnontilaisille metsille ominaisen lajiston säilyttäminen, mikä ei kuitenkaan vielä ole toteutunut. Pohjois-Suomessa jatkuu suunnittelusta huolimatta luonnontilaisten, yhtenäisten vanhan metsän alueiden pirstoutuminen ja väheneminen.
LISÄTIEDOT:
- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. 0400-153
133
- projektivastaava Keijo Savola, puh. 050-524 1158 (ke klo 16
jälkeen)
Kurosen tavoittaa "Metsähallituksen alue-ekologinen
suunnittelu" -seminaarista Tiedekeskus Heurekasta ke aamupäivällä.
Savola on seminaarissa koko päivän.