6.6.2000
Viikki-Vanhankaupunginlahden kaavoitusta on vihdoin tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena. Luonnonsuojelualue ei kestä ilman riittävää virkistysaluetta ympärillään asukkaiden aiheuttamaa kulutusta. Ihmisille on jäätävä tarpeeksi luonnonmukaista virkistysaluetta arkikäyttöön.
Nisäkkäiden kulkureitti Viikistä Sipooseen Kivikon kautta on turvattava. Yleiskaava 2002 ja Viikin pohjoisosaa koskeva kaavaehdotus osoittaa kulkuväyläksi jäävän ainoastaan kapean maisemasillan. Meluaidat isojen teiden varsilla muodostavat vielä tehokkaan sumpun niin ihmisille kuin eläimillekin. Luonnonsuojelualue on turvattava vain asutukselta ja liialta kulutukselta - ei ympäröivältä luonnolta!
Purolehto Viikissä on säilytettävä: se on Helsingissä harvinainen ja arvokas biotooppi putouksineen.
Viikinrantaan ei saa rakentaa asuntoja, vaan pienteollisuusalue on säilytettävä nykyisellään. Helsingistä ei ole varaa häätää työpaikkoja pois ja luonto ei kestä lisäasutusta ko. alueelle.
Vaadimme, että on perustettava keskuspuistotyöryhmän kaltainen ryhmä turvaamaan luonnonsuojelualueen ja vanhan kulttuurimaiseman säilyminen. Ryhmässä on oltava asiantuntijoita niin luonnon kuin kulttuurinkin edustajina.
LISÄTIEDOT:
- Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Tiina Raivikko, puh. 050-545
8777
- Viikin Paikallisagendaryhmä, Vesa Koskela, puh. 040-506
5741
- Lintutiedot: Tringa, Jorma Vikholm, puh. 040-591 2181
Tiedotteessa on pääkohdat Tiina Raivikon eilen "Pärjääkö luonto kaupungissa?" -seminaarissa esittämästä puheenvuorosta. Tutkimusmestari Tiina Raivikko on sekä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen että Luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen.