1.9.2000
"Naturasta tulisi Tornionjoelle kansainvälisesti tunnettu ekomerkki", Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Timo Helle sanoo. "Elämä jatkuisi ennallaan, mutta EU-rahaa voisi saada Väylän varteen helpommin."
"Natura ei tuo lisärajoituksia lohenkalastukseen Tornionjoella", Timo Helle korostaa. "Suomella on liittymisneuvotteluissa saatu poikkeus EU:n lohen suojelusta. Se on valtiosopimus, jota alemmat päätökset eivät hetkauta."
Maa- ja metsätalouteenkaan Natura ei Helteen mukaan tuo muutoksia. "Satojen hehtaarien metsäojitusten ja turvekenttien ympäristövaikutukset täytyy tutkia jo nykylakien mukaan. Tavallisen ihmisen pieniin hankkeisiin Natura ei vaikuta."
Euroopan unionilta on mahdollista saada rahaa Naturaan hyväksyttyjen alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmiin. "Tornionjoelle voitaisiin saada LIFE-rahaakin esimerkiksi vesistön hoitoon ja ennallistamiseen", Timo Helle sanoo. "Myös EU:n rakennerahastojen tavoitteena on tukea Natura-alueita, mikä voi olla hyväksi esimerkiksi lohimatkailulle."
LISÄTIEDOT:
- puheenjohtaja Timo Helle, puh. 0400-156 287 (Helle on Torniossa
tänään klo 17.00 järjestettävässä
Tornionjokea ja Naturaa käsittelevässä yleisötilaisuudessa)
- Natura-projektivastaava Tapani
Veistola, puh. (09) 228 08 266, veistola@sll.fi
Tornionjoen Naturasta Internetissä:
http://arkisto.sll.fi/tiedotus/Natura/tornionjoki.html