11.5.2000
Suomen luonnonsuojeluliitto kehottaa uusia puutarhahuonekaluja hankkivia kuluttajia suosimaan joko kotimaisesta puusta tehtyjä tai FSC-ympäristömerkinnällä puusta tuotettuja puutarhahuonekaluja. Ympäristöjärjestöt ovat aktiivisesti kampanjoineet FSC-sertifikaatilla varustettujen puutarhahuonekalujen puolesta useissa Euroopan maissa. Muun muassa Ruotsissa kampanja pyörii jo toista vuotta.
Muotiin tulleiden niin kutsuttujen "hardwood"-puutarhahuonekalujen valmistukseen käytetään Etelä-Aasian sademetsien kymmeniä eri puulajeja. Hardwood on kauppiaiden keksimä nimitys, eikä viittaa minkäänlaiseen ympäristömerkintään. Vain selkeällä FSC-merkinnällä (Forest Stewardship Council) varustetun puutarhahuonekalun raaka-aine on tuotettu kestävän metsänhoidon periaatteita noudattaen.
Kaakkois-Aasiassa, mm. Kambodzhassa, Laosissa ja Vietnamissa metsäpeitteen on todettu häviävän huolestuttavalla vauhdilla, ja näiden maiden metsiä hakataan lähinnä vientiin. Eurooppalaiset huonekalufirmat tuovat puutarhahuonekaluja mm. Vietnamista ja Indonesiasta. Vuonna 1999 puutarhahuonekalujen tuonti Eurooppaan Etelä-Aasian maista kasvoi kymmenillä prosenteilla.
LISÄTIEDOT:
- Luonnonsuojeluliitto, kansainvälisten asiain päällikkö Johanna Kojola, puh. (09) 228 08 225
- Ruotsin luonnonsuojeluliiton (Svenska Naturskyddsföreningen) puutarhahuonekalu-kampanjasta osoitteessa: http://www.snf.se/verksamhet/skog/regnskogstra1.htm