7.3.2000

Suomessa oli asutusta jo ennen jääkautta

Suomen Luonto -lehden tänään ilmestynyt maaliskuun numero kertoo, että Suomessa oli ihmisasutusta jo 100 000-130 000 vuotta sitten.

Karijoen Susiluolan asukit eivät kuitenkaan olleet pohjalaisten tai muiden suomalaisten esi-isiä vaan neandertalinihmisiä, joka oli silloin ainut Euroopassa elävä ihmislaji. Nykyihminen asui tuolloin vielä Afrikassa ja levittäytyi Eurooppaan noin 40 000 vuotta sitten sekä Suomeen vasta viimeisen jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten. Neandertalinihmiset olivat kuolleet maapallolta sukupuuttoon 20 000 vuotta aikaisemmin.

 

Näyttivätkö Susiluolan asukkaat ihmisiltä?


Suomen Luonnossa graafikko Hannu Virtanen kuvailee kahdella aukeamalla, miltä Susiluolan asukkaat saattoivat näyttää ja millaista elämä ehkä oli Susiluolassa ja sen liepeillä. Neandertalilaiset ovat kuvissa muun muassa mustikassa ja keräilemässä kallioimarteen maavarsia.

Hannu Virtasen neandertalilaiset ovat kovin nykyihmisen näköisiä. Aikaisemmin neandertalilainen on usein kuvattu liian leveäkalloisena ja luisuotsaisena gorillana, jolla leukojen seutu työntyy ulos naamasta ja silmiä varjostavat vahvat luuharjanteet. Myös hymyilevät ja nauravat neardeltalilaiset ovat jotakin aivan uutta.

 

LISÄTIEDOT:
Juha Valste ja Antti Halkka: Neandertalilaisten Suomi. - Suomen Luonto 3/2000, sivut 4-11.


HAKEMISTO