2.5.2000

Ympäristöjärjestöt ja teollisuus epätasa-arvoisessa asemassa

Tutkimus ympäristöjärjestöjen osallistumisesta EU:n komission päätöksentekoon julkaistu

Eurooppalaisten ympäristöjärjestöjen kattojärjestö EEB (European Environmental Bureau) on julkaissut tutkimuksen kansalaisjärjestöjen osallistumisesta Euroopan unionin teknisiin komiteoihin. Tutkimus vertailee ympäristöjärjestöjen mahdollisuuksia vaikuttaa erilaisiin poliittisiin päätöksentekoprosesseihin, kuten kemiallisten aineiden kontrolliin.

EEB:n mukaan Euroopan unioni on viime vuosikymmenellä delegoinut merkittävän määrän poliittista vastuuta teknisille komiteoille ohittaen demokraattisen päätöksentekoprosessin. "Euroopan komissio on tähän mennessä epäonnistunut yrityksissään tasapainottaa eri tahojen osallistumista teknisiin komiteoihin. EEB uskoo vahvasti, että tämän pitäisi olla pääteemana kuudennessa ympäristöohjelmassa", EEB:n pääsihteeri John Hontelez sanoo.

EEB:n mukaan ilmanlaadun tytärdirektiivin valmistelutyössä vakiintunut asetelma sopii hyväksi esimerkiksi eri intressiryhmien tasapainoisesta osallistumisesta. Sekä ympäristöjärjestöillä, että teollisuudessa on työryhmissä omat asiantuntijansa, samoin julkisilla viranomaisilla.

Toisessa ääripäässä ympäristöjärjestöjen osanoton suhteen ovat yhtenäistämis- ja kemikaalipolitiikka. Teollisuus hallitsee päätöksentekoprosessia ja julkiset viranomaiset ovat altavastaajien asemassa. Ympäristöjärjestöille tarjotaan muodollista osanotto-oikeutta osoittamatta niille kuitenkaan tarvittavia taloudellisia resursseja vaikuttaa tehokkaasti.

"Viimeaikaiset institutionaaliset muutokset tilanteen parantamiseksi ovat olleet pääasiassa symbolisia ja tulevat epäonnistumaan yrityksessään integroida ympäristönäkökulma päätöksentekoon politiikan eri lohkoilla", kommentoi tutkimuksen tekijä EEB:n EU-politiikan johtaja Christian Hey.

 

LISÄTIEDOT:
- Christian Hey, European Environmental Bureau, puh. +32 2 289 10 93, sähköposti christian.hey@eeb.org
- Johanna Kojola, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 228 08 225, sähköposti
kojola@sll.fi
- Raportti "Towards Balancing Participation. A Report on Devolution,Technical Committees and the New Approach in EU Environmental Policies" on saatavissa EEB:n kotisivuilta osoitteesta www.eeb.org


HAKEMISTO