17.3.2000
Luonnonsuojeluliiton mielestä metsätaloudella on ratkaiseva rooli metsäkanalintukantojen elvyttämisessä. Vain riittävän kelvollisten elinympäristöjen säilyttäminen ja palauttaminen on pysyvä keino kanalintukantojen nousulle.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että metsätaloudelliset toimenpiteet ovat pääsyy kanalintukantojen heikentymiseen. Selvimmin yhteys on nähtävissä riekon taantumisessa Etelä- ja Keski-Suomessa, kun valtaosa lajin elinympäristöistä - luonnontilaisista soista - on viime vuosikymmeninä ojitettu. Metsäluonnon pirstoutuminen yhä pienempiin kuvioihin ja käsittely-yksiköihin on ollut kohtalokasta erityisesti metsolle. Tämä tulisi ottaa huomioon laadittaessa kansallisen metsäohjelman toteuttamiseen liittyvää Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsiensuojeluohjelmaa. Laajempien ja nykyistä kattavampien suojelualueiden perustamista Etelä-Suomeen tulee kiirehtiä.
Suojelualueveroston kehittämisen ohella tarvitaan muitakin keinoja, jotta voitaisiin - maa- ja metsätalousministeriön Metsäkanalintutyöryhmän sanoin - "ylläpitää sellaisia laajoja ja yhtenäisiä metsäalueita, joissa varttuneen metsän osuus olisi vähintään kolmannes". Alue-ekologisen suunittelun kehittäminen ja soveltaminen myös yksityismaille antaisivat tähän työvälineitä. Tutkimusta on lisättävä, koska tähän mennessä lähinnä vain Metsähallituksen mailla sovellettu alue-ekologinen suunnittelu on saanut osakseen myös runsaasti kritiikkiä, eikä tutkittua tietoa sen todellisesta merkityksestä luonnon monimuotoisuudelle vielä ole.
Erilaisten metsänhoitotöiden - hakkuut, maanmuokkaus, kulotus, ojitukset - ajoituksella voi olla merkitystä metsäkanalintujen pesinnälle ja poikastuotolle. Paremmalla suunnittelulla pääosa näistä töistä voitaisiin tehdä herkimmän pesimäkauden eli touko-kesäkuun ulkopuolella.
Koska metsäojituksella on kanalintujen poikastuottoa alentava vaikutus, olisi nopeasti kehitettävä menetelmiä ja ojitustekniikkaa, joilla voitaisiin ainakin vähentää kanalintupoikasten menehtymistä ojiin. Kyseeseen voisivat tulla esimerkiksi ojiin määrävälein tehtävät loivennus- ja porrastusluiskat, joita pitkin poikaset pystyisivät nousemaan ylös ojien pohjalta.
LISÄTIEDOT Luonnonsuojeluliitosta, puh. (09) 228 081
- pääsihteeri Esko
Joutsamo, puh. suoraan (09) 228 08 208
- Etelä-Suomen metsät -projektivastaava Harri
Hölttä, puh. (09) 228 08 226
- Etelä-Suomen metsät -asiantuntija Keijo
Savola, puh. suoraan (09) 228 08 269
- Natura-asiantuntija Tapani
Veistola, puh. (09) 228 08 266 (pe ennen klo 9)