28.9.2000
Luonnonsuojeluliitto tyrmää hirvenmetsästysajan pidentämisehdotukset ja muistuttaa, että yli 97 prosenttia kaatokiintiöistä saadaan kaadettua nykyiselläkin ajalla. - Nykyinen metsästysaika on syyskuun viimeisestä lauantaista joulukuun 15. päivään. Maa- ja metsätalousministeriön Hirvivahinkotyöryhmä 2000 on ehdottanut hirvenmetsästyksen pidentämistä syyskuun alusta tammikuun loppuun.
Lähes täyteen kiintiöiden kaatamiseen verrattuna nykyistä hirvieläinten metsästysaikaa voidaan pitää muun yhteiskunnan ja metsän muiden käyttäjien kannalta jo liian pitkänä. Syys-lokakuussa metsissä on vielä paljon marjojen ja sienten poimijoita sekä muita metsien virkistyskäyttäjiä. Paineita on etenkin viikonloppujen rauhoittamiseen hirvenmetsästykseltä loppusyksylläkin. Joululomalla metsissä on paljon hiihtäjiä.
Luonnonsuojeluliiton mielestä koko metsästyskausi olisikin tyylikästä lopettaa viimeistään joulurauhan julistukseen jouluaattona klo 12. Näin joissakin metsästysseuroissa tehdään jo nyt.
Nykyinen metsäkaurisuroksen metsästyskausi 16.5.-15.6.
osuu muun luonnon keskeisimpään lisääntymisaikaan.
Siitä on syytä luopua. Luonnonsuojeluliitto onkin esittänyt
maa- ja metsätalousministeriölle, että metsäkaurisuroksen
kevätmetsästys lopetetaan kokonaan ja syksyllä
metsäkauriiden metsästysaika yhdenmukaistetaan muiden
hirvieläinten metsästysaikaan eli syyskuun viimeisestä
lauantaista jouluaattoon.
LISÄTIEDOT: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208