18.10.2000 klo 11.15 FSC-työryhmän tiedote
Suomen kansallista metsien FSC-standardia valmistelevan työryhmän ensimmäinen kokous pidettiin tänään, 18.10. 2000, Eduskunnassa. Kokouksen kokoonkutsujana ja puheenjohtajana toimi kansanedustaja Sirpa Pietikäinen. Työryhmä päätti kokouksessaan laatia ehdotuksen Suomen kansalliseksi metsien sertifioinnin FSC-standardiksi, jolle haetaan FSC:n virallinen hyväksyntä. Tavoitteena on, että ehdotus kansalliseksi FSC-standardiksi olisi valmis lähetettäväksi vahvistettavaksi FSC:n kansainväliseen sihteeristöön viimeistään keväällä 2001.
FSC-työryhmä toimii avoimesti ja konsensuslähtöisesti ja ryhmän taloudellisilla, sosiaalisilla ja ekologisilla tahoilla on yhtäläinen päätäntävalta. Työryhmässä on tällä hetkellä 27 jäsentä, lisäksi useat tahot ovat ilmaisseet kiinnostuksena tulla kuulluksi standardin sisällön osalta. Kaiken kaikkiaan noin sata eri tahoa sai kutsun osallistua työryhmään. FSC-työryhmän pysyvä puheenjohtaja valitaan ryhmän seuraavassa kokouksessa marraskuussa.
FSC-järjestelmän mukainen metsien käsittely perustuu kymmeneen pääperiaatteeseen ja niihin liittyviin metsänhoidollisiin kriteereihin. FSC:n pyrkimyksenä on, että alueellisesti luodaan paikallisia metsänhoitostandardeja, jolloin sertifiointi tapahtuu näiden standardien mukaisesti. Suomen kansallinen FSC-standardi tulee olemaan juuri Suomen erityisoloihin sopeutettu sovellus FSC:n yleisistä periaatteista ja kriteereistä. Standardin laadinnassa hyödynnetään myös olemassa olevia säädöksiä, kriteereitä ja metsänhoito-ohjeita sekä Suomen lähialueiden vahvistettuja FSC-standardeja.
FSC (Forest Stewardship Council, Hyvän Metsänhoidon Neuvosto) on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää maailmanlaajuisesti taloudellisesti kannattavaa, ympäristön kannalta vastuullista ja yhteiskunnallisesti hyödyllistä metsien hoitoa. FSC-sertifioituja metsiä on ympäri maailmaa yhteensä yli 20 miljoonaa hehtaaria ja FSC-merkittyjä tuotteita on markkinoilla noin 10 000.
Suomen FSC-työryhmän kokoonpano 18.10. 2000
Taloudellinen kamari
Kirkkohallitus
Luomuliitto
Elsa Fromond
Seppo Huurinainen
Mikko Jalas
Minna Kiili
Aimo Saxala
Pasi Miettinen
The Body Shop Oy
Tradeka Yhtymä
Monivan Oy
Sosiaalinen kamari
Kuluttajat-Konsumenterna ry
Kirkon Nuorisotyöntekijät ry
Kaikuva Oy
Lapsi ja Luonto Säätiö
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry
Saamelaiskäräjät
Suomen Taiteilijaseura ry
Suomen Sieniseura ry
Arktiset Aromit ry
Arvopuun korjuumestareiden ammattikunta ry
Ekologinen kamari
Suomen luonnonsuojeluliitto
Luonto-Liitto
Natur- och Miljö rf
Greenpeace Pohjola
BirdLife Suomi
WWF:n Suomen Rahasto