9.9.1999
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ympäristöministeriö ja valtioneuvosto eivät vielä voi päättää Natura-poikkeusluvista esimerkiksi Vuosaaren suursatamalle.
Kukaan ei voi antaa poikkeuslupia alueille, joiden lopullisia rajoja ei vielä tiedetä. Luonnonsuojeluliitto on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) vaatien muun muassa Vuosaaren suursataman uhkaaman Mustavuori-Östersundomin Natura-alueen laajentamista. Jos suojelualuetta laajennetaan, Vuosaaren suursataman ja sen liikenneyhteyksien haitat Natura-alueelle joudutaan arvioimaan uudelleen uusien rajojen mukaan. Uudenmaan ympäristökeskus on lausunnossaan katsonut hankkeen jo nykyrajoilla merkittävästi haittaavan Natura-alueen luonnonarvoja. Uudet rajat lisäisivät haittoja entisestään.
Lisäksi Helsingin yliopiston ympäristöoikeustieteen professori Vesa Majamaan lausunnon mukaan: "Kun toteutettavaksi haetun hankkeen luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentissa tarkoitetut vaikutukset on arvioitu ottamalla tarkastelun kohteeksi suojeltavaksi esitetty hanke siihen sisältyvine luontoarvoineen sellaisena kuin se on rajattu valituksenalaisessa päätöksessä, merkitsisi luvan myöntäminen haetulle hankkeelle muutoksenhaun käymistä hyödyttömäksi ja valituksenalaisen päätöksen ottamista peruuttomasti jatkopäätöksen perustaksi."
Lisäksi jo nykyisellä Mustavuori-Östersundom -alueella on luontodirektiivin ensisijaisia luontotyyppejä (puustoiset suot ja metsäluhdat), mikä vaatii asiasta myös Euroopan komission lausunnon. Tällaisia lausuntoja taas ei voi pyytää ennen kuin KHO:n jälkeen tiedetään, mitkä ovat Suomen lopulliset Natura-kohteet ja niiden rajat.
LISÄTIEDOT: Natura-projektivastaava Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266 ja 0400 615 530