16.11.1999

Vuosaaressa ei saa ohittaa
luonnonsuojelulain marssijärjestystä


KHO:n Natura-päätöstä ja Euroopan komission lausuntoa odotettava

"Luonnonsuojelulain marssijärjestyksen ohittaminen ei käy Vuosaaren satamahanketta kiirehtimällä, koska se on ennakkotapaus kaikille myöhemmille Natura-poikkeuslupapäätöksille", Luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Esko Joutsamo sanoo.

Luonnonsuojelulain mukaan hankkeelle, joka merkittävästi heikentäisi Natura-alueen luonnonarvoja ei saa antaa lupaa. Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden sekä Uudenmaan ympäristökeskuksen mukaan satamahanke aiheuttaisi merkittävää haittaa Mustavuori-Östersundomin Natura-alueelle.

Uudenmaan liitto on pyytänyt valtioneuvostolta poikkeuslupaa. Ennen poikkeusluvan käsittelyä ympäristöministeriön on kuitenkin odotettava korkeimman hallinto-oikeuden Natura-päätöstä. Luonnonsuojeluliitto on valittanut alueen rajoista haluten yhdistää suojelualuesirpaleet yhdeksi ekologiseksi kokonaisuudeksi. Kukaan ei voi antaa poikkeuslupaa alueen suojelusta, kun sen lopullisia rajoja ei vielä tiedetä.

Kun Natura-alueella aikanaan on lainvoimaiset rajat, ministeriön tulee pyytää asiasta Euroopan komission lausunto. Lain mukaan näin tulee tehdä, koska alueella on luontodirektiivin priorisoituja luontotyyppejä, kuten puustoiset suot ja metsäluhdat. Vasta komission lausunnon saavuttua asia voidaan viedä valtioneuvostoon. Se voi antaa hankkeelle luvan, mutta vain ellei sille ole vaihtoehtoja. Luonnonsuojeluliiton mielestä niitä on useita.

"Mustavuori-Östersundomin Natura-alue yhdistää monia vanhoja suojelualueita", FT Tapio Solonen kertoo. "Alue on suojeltu sekä luonto- että lintudirektiivin mukaan. Näin monipuolisia aluekokonaisuuksia ei ole enää etelärannikolla monta jäljellä, ja nekin ovat monien hankkeiden uhkaamia."

 

LISÄTIEDOT:
- menettely: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. 228 08 208
- luontoarvoista: FT Tapio Solonen, puh. (09) 341 1047 (iltapäivällä)
- Natura-vastaava Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266


HAKEMISTO