7.10.1999

Luonnonsuojeluliitto vastustaa kesähakkuita

Luonnonsuojeluliitto pitää kesähakkuita sekä luonnon että metsänomistajan kannalta vahingollisina. Luonnonsuojelulain mukaan maa- ja metsätaloudessa on vältettävä vahingoittamasta tai häiritsemästä rauhoitettuja eläin- ja kasvilajeja, jos se on mahdollista ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Tavoite on hyvin toteutettavissa, koska monet maanomistajat eivät halua maalleen kesähakkuita muutenkaan runko-, juuri- ja sienivahinkovaaran (juurikääpä ja tyvitervastauti) takia.

Luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Esko Joutsamo oli torstaina (7.10.) kesähakkuutyöryhmän kuultavana. Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän on tehtävä ehdotuksensa kesähakkuiden vähentämisestä ja vaihtoehdoista 31.3.2000 mennessä.

Luonnonsuojeluliiton mielestä leimikoiden suunnittelussa ja korjuujärjestelmien kehittämisessä sienituho- ja juurivaurioriskien välttäminen on otettava entistä tärkeämmäksi päämääräksi. Tähän päästään, jos valtaosa puunkorjuusta tapahtuu roudan aikana ja muuten kantavilla mailla. Koko nykyisen puukauppajärjestelmän toimivuutta on vakavasti tarkasteltava myös tässä valossa.

Sienitautien biologista torjuntaa ja puun varastointia mm. tykkilumen avulla tulee kehittää. Lisäksi pesimäkauden aikaisen puunkorjuun ja metsänhoidon vaikutuksista lintukantoihin on saatava lisää tutkittua tietoa. Luonnonsuojelulaissa ja metsälaissa lueteltujen luontotyyppien ja elinympäristöjen osalta olisi päästävä siihen, että niille kohdennetut ja sallitut toimenpiteet ajoitettaisiin pesimäkauden (15.4.­15.7.) ulkopuolelle. Sama koskee petolintujen ja liito-oravan pesäpuiden läheisyyttä: niille tulee tehdä selvät toimepidekortit häiriörajoista. Myös metsänhoito- ja sertifiointiohjeita kehitettäessä on kesähakkuiden ongelmat ja luonnonsuojelulain pesimärauhatavoite otettava huomioon. Lisäksi kesähakkuiden mahdolliset vaarat ja ongelmat on kerrottava maanomistajille puukauppatilanteessa, ja niistä tulee tiedottaa osana neuvontaa.

 

LISÄTIEDOT Luonnonsuojeluliitosta:

- pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208
- Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kesähakkuuprojektin vastaava Hanna Savisaari, puh. 040 734 8507


HAKEMISTO