24.2.1999
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä Kansallisen metsäohjelman (KMO) luonnoksessa ohjelman vaikutuksia koskeva kansantaloudellinen laskelma on harhaanjohtava.
Luonnonsuojeluliiton mielestä Kansallinen metsäohjelma synnyttää nykyisellään väärän mielikuvan siitä, että koko metsäsektorin kasvu ja työllisyyskin olisivat täysin riippuvaisia puuntuotannosta. Virheellisellä laskelmalla sivuutetaan suunnaton määrä tutkimustietoa, jonka mukaan jalostusasteen nostaminen on avain metsäsektorin työllisyyden turvaamiseen.
Julkisuudessa KMO:n laskelmia on pidetty valtiovarainministeriön laskelmina. Luonnonsuojeluliitto onkin vedonnut valtiovarainministeri Niinistöön, että valtioneuvoston käsittelyyn tulevasta ohjelmasta poistettaisiin viittaus valtiovarainministeriöön ja kansantaloudellisten vaikutusten yhteydessä todettaisiin vain, että "ohjelma osaltaan edistää sitä, että metsäsektorin kansantaloudelliset vaikutukset voivat aikavälillä 1998-2010 kehittyä laskelmissa esitetyllä tavalla".
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että metsäsektori kasvaa joka tapauksessa vuoden 1997 tasosta, minkä kasvun KMO on ottanut kokonaan omiin nimiinsä.
LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta, puh. (09) 228 081
- pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. suoraan (09) 228 08 208
- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. suoraan (09) 228 08 215