30.1.1998 klo 12.30
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin aluesihteeri TUULA LESKELÄn puheenvuoron tiivistelmä Lapin metsätalouspäivillä 29.-30.1.1998 Rovaniemellä
Jotkut sanovat, että Lapista on totaalisuojeltu vähintään kolmannes. Tai ainakin puolet läänistä on taloudellisen hyväksikäytön ulottumattomissa. Mistä puhumme kun puhumme metsiensuojelusta? on sellainen kysymys, johon on vaikea löytää yhtä oikeaa vastausta.
Harhaluulot ja väärät käsitykset metsiensuojelusta ovat yleisiä ns. tavallisen kansan keskuudessa, mutta myös metsäasioiden kanssa harrastuksekseen askaroivien keskuudessa ja etenkin poliitikkojen puheissa.
Yleisin harhaluulo lienee se, että rajoitetussa puuntuotannossa olevat alueet ovat täydellisesti poissa tuottamasta hyvinvointia lappilaisille. Tämä ei oikeastaan ole ihmekään, sillä metsiensuojelua esittelevissä taulukoissa viimeisenä lukuna on kokonaan puuntuotannon ulkopuolella ja rajoitetun metsätalouden piirissä olevien metsä-, kitu- ja joutomaan yhteenlaskettu pinta-ala hehtaareina tai prosentteina. Ja näin on saatu vaikuttava määrä menetystä metsätaloudelle.
Toinen yleinen kuvitelma on, että kohta on kaikki Lapin metsät suojeltu. Korkealentoisimmissa mielikuvissa lappilaiset nousevat lopullisesti etelään menevään evakkojunaan. Silti esimerkiksi Itä-Lapissa, jossa lakisääteistä suojelualaa on edustavasti, metsätalouden käytössä on 78 prosenttia Metsähallituksen metsämaan alasta.
Suojelun paikallisia vaikutuksia kukaan ei ole kieltänytkään. Kuitenkin monista metsäammattilaisten teksteistä voi suoraan lukea, että suojelusta huolimatta puuta riittää jalostukseen ja muuhun käyttöön, ja että puun riittävän tarjonnan kannalta olisi tärkeää edistää (yksityis)metsänomistajien myyntihalukkuutta sekä metsien hoitoa.
Suojelualue, Natura, suojametsä, korkeat metsät, rajoitetussa puuntuotannossa olevat alueet, aarnialueet, luonnonhoitometsät, erämaat. Tässä muutamia käsitteitä, jotka tavallisen ihmisen mielestä merkitsevät moottorisahalta suojeltuja alueita.
Luonnonhoitometsät, nykyään jo entiset, ovat paikallisten ihmisten mielissä olleet suojeltuja metsiä. Näinhän käytännössä ei ole ollut, vaikka ne ovat olleet mukana suojeluprosenteissa. Kova haloo on noussut esimerkiksi Vuontisjärvellä, kun luonnonhoitometsä lakkautettiin ja ryhdyttiin suunnittelemaan hakkuita.
Rajoitetun puuntuotannon alueita ovat pääasiassa sellaiset alueet, joita syyllistymättä metsän hävittämiseen tai metsänrajan alentamiseen tai muihin merkittäviin arvoihin kajoamatta ei edes voida käsitellä "normaalilla" tavalla, vaan joka tapauksessa on toimittava varovasti. Nykyisten metsänhoitosuositusten aikana kaikki talousmetsät voidaan käsittää rajoitetun puuntuotannon piiriin kuuluviksi.
Korkeilla alueilla sijaitsevien valtionmaiden metsien kohtalo huolestuttaa luontoväkeä. Korkeus on edelleenkin riski metsänuudistumiselle. Suomen luonnonsuojeluliitto on ehdottanut, että korkeiden alueiden metsät siirrettäisiin puuntuotannon ulkopuolelle joko valtioneuvoston päätöksellä tai siirtämällä kansallisomaisuuteen.
Tarvitaan selkeämpi jako puuntuotannossa ja selkeästi sen ulkopuolella oleviin metsiin. Rajoitetussa puuntuotanossa olevat metsät ovat ongelmallisia, koska mielikuvissa nämä metsät liittyvät suojeltuihin metsiin, mutta käytännössä niissä voidaan harjoittaa taloudellisesti tuottavaa metsätaloustoimintaa ja rajoitus voidaan purkaa suuremmitta seremonioitta.
Suojeluprosentit vaihtelevat sen mukaan, puhutaanko metsämaan suojelusta vai maa-alasta. Prosentti muuttuu myös sen mukaan, käsitelläänkö Pohjois-Suomea vai Lapin lääniä. Läänikin voidaan jakaa osiin, jolloin taas tulee erilaisia lukuja. Joskus käytetään tilastoinnin pohjana metsäkasvillisuusvyöhykkeitä, toisinaan metsäkasvillisuusvyöhykkeetkin jaetaan lohkoihin ja osa-alueisiin.
Lakisääteisiä suojelualueita, vanhojen metsien suojelupäätöksen jälkeen, on aivan kohtuullisesti Itä- ja Pohjois-Lapissa, katsotaan mitä prosenttilukua tahansa, eikä paineita nykytason nostamiseksi ole. On vanha totuus, ettei Ylä-Lapin suojelulla ratkaista eteläisen Suomen metsien suojeluongelmia. Lakisääteisen suojelun osuus Lapin kolmion ja eteläisen Lapin osalta ei lisääntynyt merkittävästi vanhojen metsien suojelupäätöksen jälkeen, vaikka parannusta tulikin. Vanhojen metsien suojeluohjelman ulkopuolelle jäi lukuisa joukko usein pienialaisia, mutta luonnontilaisia tai vain vähän luonnontilaisuuttaan menettäneitä (valtion)metsiä. Alue-ekologisten suunnitelmien laatimiselle ja toteuttamiselle lankeaa suuri vastuu, sillä ne pitäisi tehdä niin, ettei arvokkaiden alueiden luontoarvoja menetetä.
Suojelualueita tarvitaan, koska talouskäytössä olevien metsien rakenne ei vastaa luonnontilaista metsää ja sen erityispiirteitä. Mutta metsien suojelun tarve riippuu myös metsätalouden tehokkuudesta ja hakkuutavoista suojelualueiden ulkopuolisissa talousmetsissä.
Metsäpolitiikka, joka näkyy käytännön metsätyössä, on muuttunut kuluvalla vuosikymmenellä ilahduttavaan suuntaan. Kansainvälinen huoli metsistä ja metsäluonnosta heijastuu tänne meillekin. Tapion ja Metsähallituksen metsänhoitosuositukset ohjaavat ottamaan metsäluonnon monimuotoisuuden huomioon aivan uudella tavalla. Uuden metsälain tarkoitukseksi on kirjattu metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttäminen kestävän tuoton ohella. Metsälakiin on kirjattu myös, että metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että turvataan yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle. Kaikki ovat tervetulleita uudistuksia ja askeleita todelliseen luonnon monimuotoisuuden ja metsien elinvoimaisuuden turvaamiseen.
Metsää riittää kestävälle metsätaloudelle etenkin kun metsistä huolehditaan. Siksi esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriön käynnistämä nuoren metsän hoidon kampanja on myös luonnonsuojelullisesti tervetullut kampanja.
Mutta vasta aika näyttää, pystytäänkö nykyisellä lainsäädännön kehittämisellä ja toimintatapojen muutoksella todella turvaamaan metsien luonnonarvot suojelualueiden ulkopuolella.