23.11.1998
Metsähallitus aloitti äskettäin hakkuut Suomussalmen Malahvian alueella. Malahvia on Venäjään rajoittuva valtion omistama noin 3000 hehtaarin laajuinen alue, jolla on valtakunnallista merkitystä erämaisuutensa, vanhojen luonnonmetsien sekä poikkeuksellisen luonnontilaisten pienvesien vuoksi.
Malahvian suuren suojelumerkityksen vuoksi vanhojen metsien suojelutyöryhmä esitti jo vuonna 1996 alueen suojelua myöhemmässä vaiheessa. Sitä ennen alueen tasarakenteisia nuorehkoja metsiä voitaisiin työryhmän mielestä käsitellä metsien erirakenteisuuteen tähtäävillä hakkuilla.
Metsähallitus on laatinut Malahvian alueen hakkuusuunnitelmat omana sisäisenä työnään. Se ei ole kertonut ympäristökeskukselle tai luonnonsuojelujärjestöille suunniteltujen hakkuiden laajuudesta tai aikatauluista ennen niiden aloittamista. Nyt aloitetut hakkuut eivät vastaa sovittua. Kyseessä ovat ennallistavien hakkuiden sijasta Metsähallituksen talouspuolen sanelemat raskaat hakkuut, jotka kohdistuvat alueen heikoimpien metsiköiden ohella myös selkeisiin luonnonmetsiin. Nyt suoritettavat sekä erityisesti lähivuosiksi suunnitellut satojen hehtaarien avo- ja harvennushakkuut tuhoavat vääjäämättä Malahvian erämaisuuden ja suojeluarvot.
Suomen luonnonsuojeluliitto, liiton Kainuun piiri ja Luonto-Liitto ovat pyrkineet edistämään Malahvian suojelua niin vanhojen metsien suojeluohjelman valmistelun kuin Natura 2000 -ohjelman puitteissa. Myös Kainuun ympäristökeskus esitti aluetta liitettäväksi Natura 2000 -ohjelmaan. Metsähallituksen talouspuolen aktiivinen vastustus on kuitenkin estänyt suojelun edistymisen.
Eräs syy luonnonsuojelujärjestöjen aktiivisuuteen on se, että Malahvia on myös Suomen ja Venäjän rajaseuduille suunnitellun Vihreän vyöhykkeen suojeluhankkeen keskeinen kohde laajuutensa ja sijaintinsa vuoksi. Alue muodostaisi yhdessä Murhisalon ja Juortanansalon luonnonsuojelualueen sekä Venäjän puolen suunnitellun Kalevala-puiston kanssa ainutlaatuisen luonnonaarteiden keskittymän.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Suomen kansalliseepoksen Kalevalan julkaisemisesta. Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä onkin valitettavaa, että Metsähallitus on aloittanut juhlavuoteen valmistautumisen näin kyseenalaisella tavalla.
Suomen luonnonsuojeluliitto, liiton Kainuun piiri ja Luonto-Liitto paheksuvat Metsähallituksen toimintaa ja vaativat koko Malahvian jättämistä hakkuiden ulkopuolelle. Alue tulee muodostaa luonnonsuojelualueeksi sellaisenaan, eikä vasta sitten kun Metsähallituksen talouspuoli on muutaman vuoden ajan aktiivisesti ulosmitannut alueen puustopääomaa.
LISÄTIEDOT:
- Suomen luonnonsuojeluliitto, Keijo Savola, puh. (09) 228 08 269
- Kainuun luonnonsuojelupiiri, Virpi Juvonen, puh. (08) 687 1103
- Luonto-Liitto, Matti Liimatainen, puh. (09) 630 300
Karttoja ja valokuvia Malahviasta: http://www.luontoliitto.fi/metsa