25.11.1998
Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii, että kansalliseen metsäohjelmaan otetaan selvät metsänsuojelutavoitteet. Tällä hetkellä ne puuttuvat ohjelmasta (luonnos 16.11.), jonka kuitenkin pitäisi turvata myös metsätalouden ekologinen kestävyys.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että EU:n komissio teki viime viikolla linjauksen, jonka mukaan monimuotoisuuden suojelukeinot on otettava yhteisön jäsenmaiden kansallisiin metsäohjelmiin.
Tällä hetkellä sellaisia ei ohjelmaluonnoksessa ole, vaikka ohjelman pitäisi olla osa Rio de Janeiron ympäristö- ja kehityskokouksesta alkunsa saanutta kestävän kehityksen prosessia.
Luonnonsuojeluliiton mielestä ohjelman on etsittävä keinot, joilla metsäluonnon monimuotoisuuden romahdus tulevina vuosikymmeninä estetään. Muutoin voidaan sanoa Suomen luopuneen metsätaloudessaan ekologisen kestävyyden tavoitteesta.
Nykymuotoinen kansallinen metsäohjelma merkitsisi liiton mielestä vakavaa iskua metsäteollisuuden ekokilpailukyvylle. Kilpailijamaamme vastaavat markkinoiden haasteeseen kehittämällä metsänsuojelua merkittävästi lähimmän 10 vuoden aikana.
Ruotsin hallitus otti vastikään tavoitteekseen suojella 250 000 hehtaaria metsämaata entisten lisäksi. Tänä vuonna Ruotsissa on myös tehty sertifiointiratkaisu, johon sisältyy merkittävä vapaaehtoinen suojelu - sertifioitua metsämaata on jo lähes 6 miljoonaa hehtaaria.
Kansallisen metsäohjelman linjausten mukaan Suomi jäisi noin 3,5 prosentin metsämaan suojelutasolle, kun Ruotsissa lakisääteinen suojeluala tulee tästä selvästi nousemaan. Vapaaehtoisessa suojelussa Suomi on jäämässä vielä pahemmin jälkeen; Ruotsin metsäteollisuus on ilmoittanut elinkeinon suojelevan omilla toimillaan 600 000 hehtaaria metsämaata.
Kansallisessa metsäohjelmassa etsitään metsien taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitetilaa vuodelle 2010. Ohjelmatyötä ohjaava johtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran 10. päivänä joulukuuta.
LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta, puh. (09) 228 081
- pääsihteeri Esko Joutsamo
- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen