11.11.1997 klo 15.15 Toimittajien metsäpäivä Metsätapiolassa
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Timo Helle
Suomalaisilla ympäristöjärjestöillä on selvä yhteinen käsitys, että FSC on ainoa tavoiteltava ja kansainvälisesti uskottava metsien sertifiointijärjestelmä.
Vuonna 1993 perustettu FSC (Forest Stewardship Council, suom. Hyvän Metsän-hoidon Neuvosto) pyrkii kohottamaan metsänhoidon tasoa ottamalla huomioon ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Toiminta alkoi tropiikista, mutta on levinnyt muuallekin. FSC:n päätöksenteko perustuu kolmikantaan, jossa ovat edustettuina sosiaali- ja talouspuolen järjestöjä sekä ympäristöjärjestöjä.
Ympäristöjärjestöjen mukanaolosta seuraa, että FSC on kansainvälisesti uskottava. Tämä on olennainen piirre, sillä sertifiointi takaa ulkomaisille kuluttajille sen, että tuote on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä. Sertifiointi ei välttämättä anna tuotteelle pysyvästi korkeampaa hintaa, mutta se voi toisaalta olla markkinoille pääsyn edellytys laskusuhdanteen aikana.
Luonnonsuojelujärjestölle on tärkeää, että FSF:n tavoitteena on metsänhoito, joka ylittää ekologisesti lakisääteisen tason. Hyvän metsänhoidon standardeista Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys, mutta metsänomistajat ovat FSC:n suhteen empiviä. Luonnonsuojelullisesti merkittävin parannus olisikin, jos suuret metsäomistajat - Metsähallitus, metsäyhtiöt, seurakunnat ja muut yhteisöt - pyrkisivät hakemaan FSC-sertifikaattia. Silloin tilanne olisi Suomessa kutakuinkin sama kuin se tällä hetkellä on myös Ruotsissa.
LISÄTIEDOT: erikoistutkija, FT Timo Helle, puh. (016) 336 4302 (12.11.)