18.4.1997 klo 10.30

Suomi edelläkävijäksi metsäsertifioinnin valmistelussa

Viime vuoden kesäkuussa metsänomistajien, metsäteollisuuden, WWF:n ja Suomen luonnonsuojeluliiton toimesta käynnistynyt laaja yhteistyö standardien laatimiseksi kestävälle suomalaiselle metsätaloudelle saavutti osapuolet tyydyttävän ratkaisun tällä viikolla. Ensimmäisenä maailmassa työryhmä on sopinut konsensuksella noin 40 kriteeristä alueelliselle pienmetsätalouteen soveltuvalle sertifioinnille. Suomessa on noin 440 000 yksityistä metsänomistajaa.

Osapuolet käynnistävät ripeästi neuvottelut aikataulusta, missä tehdyn työn pohjalta edetään toisiaan täydentävien, kansainvälisten sertifiointi- ja ympäristöjohtamis-järjestelmien käyttöönottoon. Osapuolet käynnistävät lisäksi vielä kevään aikana Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan ja Lapin metsäkeskusten alueilla koesertifioinnin, jossa testataan kriteerit käytännössä. Tulokset valmistuvat loppusyksystä. Näin Suomi jatkaa menestyksellisesti sitä kehittämistyötä, jonka tuloksena voidaan tarvittaessa käynnistää Suomen metsien laaja sertifiointi vuoden vaihteessa.

Suomen metsäsektori on uudistunut Rion vuoden 1992 ympäristökonferenssin päätösten, Helsingin metsäministerikonferenssin julkilausumien sekä yleiseurooppalaisen metsäprosessin kriteeri- ja indikaattorityön sekä Suomen metsätalouden ympäristöohjelman ja sen jatkuvan seurannan pohjalta. Vuoden 1997 alusta voimaan tulleiden uusien metsä- ja luonnonsuojelulakien tavoitteena on taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän metsien hoidon ja käytön sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Arvokkaiden vanhojen metsien suojelupäätökset on tehty.

Nyt saavutettu sertifiointivalmius on johdonmukainen jatko tälle kehitykselle. Suomalainen metsä- ja ympäristöalan osaaminen on luonut hyvät valmiudet tulokselliseen yhteistyöhön.

Standardityöryhmässä oli edustus 29:stä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristötahoja edustavasta sidosryhmästä. Näistä Luonto-Liitto jättäytyi ratkaisun ulkopuolelle. Työryhmän kokoonpano ja työskentelytapa olivat FSC:n, "hyvän metsänhoidon neuvoston", kansainvälisten periaatteiden mukainen, mutta työryhmä ei ollut virallinen FSC-työryhmä. Näin kuitenkin valmiudet myös FSC-merkinnän käyttöönottoon tuotetulle puulle ovat olemassa.

Suomen metsäteollisuus tuottaa pääosin paperia, kartonkia, puulevyjä ja sahatavaraa raaka-aineeksi teollisille asiakkailleen eri puolilla maailmaa. Suoraan kuluttajille valmistetaan tuotteita varsin vähän. Tällaisiin tuotteisiin sopii hyvin ympäristömerkintä.

Suomen metsätaloudessa ja teollisuudessa ympäristöjohtamisjärjestelmiä ollaan laajalti ottamassa käyttöön, jotta asiakkaille voidaan antaa tietoa käytetystä raaka-aineesta. Näihin voidaan liittää FSC-sertifiointijärjestelmä.

LISÄTIETOJA:

metsäpäällikkö Harri Karjalainen,WWF: +358-9-7740100, +358-49-477718

varametsäjohtaja Timo Nyrhinen, MTK: +358-9-13115488, +358-400-416025

johtaja Hannu Valtanen, Metsäteollisuus: +358-9-1326610, +358-40-5152766

pääsihteeri Esko Joutsamo, SLL:+358-9-228081, +358-50-5641789


HAKEMISTO