7.8.1997
"Tammelan kunta menetti hienon matkailuvaltin. Kakkostien varressa oleva metsäpaloalue olisi tarjonnut kymmeniksi vuosiksi kiinnostavan tutustumiskohteen metsän luonnollisesta kehityksestä palon jälkeen", päätoimittaja Jorma Laurila kirjoittaa Suomen Luonto -lehden elokuun numerossa.
Metsäpalo poltti Tammelassa kesäkuun alussa 160 hehtaaria metsää. Metsähallitus ja ympäristöministeriö yrittivät ostaa Tammelan paloalueen valtiolle opetuskohteeksi ja luonnonsuojelualueeksi. Paloalue olisi liitetty Torronsuon kansallispuistoon. Metsähallitus tarjosi käypää korvausta palaneesta puustosta ja maa-pohjasta sekä vaihtomaita. Metsänomistajat eivät halunneet edes keskustella asiasta.
Tuli kuuluu luonnollisena osana pohjoiseen metsäluontoomme. Elämä alkoi palata Tammelankin kuloalueelle jo ennen kuin viimeiset kytevät pesäkkeet olivat sammuneet. Ensimmäiset tulijat olivat palaneesta metsästä riippuvaisia hyönteisiä. Jo viikon kuluttua tuhkasta alkoi nousta vihreitä versoja.
Suomen Luonto kertoo elokuun numerossaan sanoin ja kuvin, miten tuli uudistaa metsän.
LISÄTIEDOT: Suomen Luonto 8/97 [Toimituksenne voi tiedustella lehteä Suomen luonnonsuojeluliiton keskuksesta, puh. (09) 228 081, fax (09) 228 08 200]