TIEDOTE 19.12.1995

METSÄLAIT EDISTÄMÄÄN LUONNON MONIMUOTOISUUTTA

Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä metsälakien valmistelun loppuvaihetta on leimannut tavaton kiire ja hosumisen tuntu. Metsälakitoimikunnan mietinnöstä annettujen lausuntojen jälkeen tarvitaankin siksi vielä jatkovalmistelua, jotta laki nykymuotoa paremmin ottaisi huomioon metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja lisäämisen, mikä oli eräs keskeinen lain uudistamishankkeen tavoite.

Luonnonsuojeluliitto tervehtii tyydytyksellä metsälainsäädännön uudistamis-hankkeita, jotka nyt 1990-luvun jälkipuoliskolla ilmeisesti saadaan toteutettua. Talousmetsien hoidon muuttaminen luonnonläheisemmäksi ja mahdollisimman pitkälle metsän luontaisia kiertokulkuja ja prosesseja noudattavaksi on ollut Luonnonsuojeluliiton tavoitteena jo pitkään. Asia on ollut selkeästi esillä mm. liiton omissa metsäpoliittisissa ohjelmissa 1977 ja 1987.

Luonnonsuojeluliitto on maa- ja metsätalousministeriölle antamassaan lausunnossa esittänyt pykäläkohtaiset huomautuksensa metsälakitoimikunnan mietinnön esityksiin.

Luonnonsuojeluliitto pitää metsälakia parempana nimenä yleistä metsänkäyttöä ja käsittelyä säätelevälle laille kuin toimikunnan esittämää metsänhoitolakia. Liitto korostaa myös monimuotoisuuden ylläpidon ja maisemanhoidollisten näkökohtien parempaa huomioon ottamista lain metsänkäsittelyä säätelevissä pykälissä.

Metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeisiin elinympäristöihin Luonnonsuojeluliitto esittää lisättäväksi vanhat, luonnontilaiset kliimakstyyppiset metsät, jotka ovat Etelä-Suomessa erittäin harvinaisia. Luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt puolestaan ovat Suomessa niin harvinainen ja pienialainen luontotyyppi, että se on Luonnonsuojeluliiton mielestä sisällytettävä luonnonsuojelulain nojalla säilytettäviin luontotyyppeihin.

LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta:
- pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (90) 228 08 208
- luonnonsuojelusihteeri Ilpo Kuronen, puh. (90) 228 08 215


[HAKEMISTOON]