METSIEN SUOJELU:
Omistajaryhmien suojeluvastuu
Valtion maiden käyttö

 Suomen luonnonsuojeluliiton tavoite on, että valtaosa Etelä-Suomen valtion maista käytetään 2000 -luvulla joko ennallistavaan suojeluun tai vaihtoehtoisesti tulevien luonnonsuojeluohjelmien vaihtomaina.  Itsessään arvokkaat alueet (mm. vanhat metsät) suojellaan lakisääteisinä luonnonsuojelualueina.

Valtion metsien nykyisenkaltaisen talouskäytön jatkamiselle Etelä-Suomessa ei metsäluontomme nykyisessä kriisitilanteessa ole minkäänasteista oikeutusta.

Yhtiöt

On kohtuullista, että erityisesti suurimmat yhtiöt osallistuvat metsiensuojeluverkoston rakentamiseen mittavilla omaehtoilla rauhoituspäätöksillä.

Muut yhteisöt (Kaupungit, kunnat, seurakunnat yms.)

Myös  yhteisöjen pitäisi omaksua nykyistä suurempi  vastuu omistamiensa alueiden luonnonarvojen säilyttämisestä.

Monimuotoisuudesta huolehtiminen voitaisiin hyvin yhdistää myös yhteisöjen ulkoilu- ja retkeilyalueiden virkistyskäyttötavoitteisiin.

Yksityiset metsäomistajat

Yksityisten metsänomistajien osalta metsiensuojelu tulee hoitaa korvausjärjestelmällä, jonka mukaan metsänomistajien on taloudellisesti kannattavampaa myydä metsänsä luonnonsuojelu -tarkoitukseen kuin hakata se.

Etelä-Suomen metsien suojelu:
Lähtökohtia metsiensuojelutalkoisiin
SLL: omistajien suojeluvastuu
Omistajaryhmien suojeluvastuu
Metsätalousmaan omistus
Kansallinen metsäohjelma
Kysymyksiä ja vastauksia

Muuta metsiensuojelusta

SLL:n metsätiedotteita
Metsien sertifiointi
Kesähakkuut
Linkkejä
Arkisto
 


Päivitetty 22.9.2000 Päivi Laajalahti
Metsiensuojelu-pääsivulle | SLL:n pääsivulle