METSIEN SUOJELU:
SLL:n näkemyksiä omistajakohtaiseen
metsiensuojeluvastuuseen
2000 -luvun metsiensuojelutalkoot edellyttävät omistajakohtaisen vastuun uudelleenjakamista

Motto: Kaikilla on oma vastuunsa monimuotoisuuden suojelusta. Toisten omistajaryhmien vastuu on kuitenkin suurempi kuin toisten.

Taustaa: Oulun läänin eteläpuolisen Suomen metsätalousmaan omistus jakaantui vuoden 1999Metsätilastollisen vuosikirjan mukaan seuraavasti:
 
Valtio 7.8% eli 937 000 ha
Yhtiöt 11.9% eli 1 431 000 ha
Muut yhteisöt 5.6% eli 672 000 ha
Yksityiset 74.6% eli 8 932 000 ha

Eli Etelä-Suomen metsätalousmaasta yli 25 % on valtion, yhtiöiden, kuntien kaupunkien tai muiden yhteisöjen omistuksessa.

Vastaavasti kyseisellä alueella olevan suojellun metsämaan määrä jää hieman yli 100 000 hehtaariin eli n 1 %:iin metsämaan alasta.

Esitetyistä luvuista on korkea aika tehdä myös poliittisia johtopäätöksiä.
 

Etelä-Suomen metsien suojelu:
Lähtökohtia metsiensuojelutalkoisiin
SLL: omistajien suojeluvastuu
Omistajaryhmien suojeluvastuu
Metsätalousmaan omistus
Kansallinen metsäohjelma
Kysymyksiä ja vastauksia

Muuta metsiensuojelusta

SLL:n metsätiedotteita
Metsien sertifiointi
Kesähakkuut
Linkkejä
Arkisto
 


Päivitetty 22.9.2000 Päivi Laajalahti
Metsiensuojelu-pääsivulle | SLL:n pääsivulle