TAAJAMIEN LUONNON MONIMUOTOISUUTTA ON VAALITTAVA

Suomen luonnonsuojeluliitto/ Lähiluonto 15.3.97 ap

Tiedotepohja muokattavaksi

Asutuksen läheisen luonnon monimuotoisuus on tärkeää ihmisten keskittyessä yhä selvemmin kau-punkeihin ja taajamiin. Suhde luontoon muokkaantuu arkiympäristössä, asuinympäristön vihreillä laikuilla ja lähistön luontoalueilla. Asuttujen alueiden luonnon- ja viheralueet ovat tärkeitä, koska ne antavat mahdollisuuden virkistykseen, ulkoiluun ja luonnon parissa rauhoittumiseen, suojaavat melulta, pölyltä ja tuulelta, antavat mahdollisuuden elämyksiin ja opetushetkiin, jäsentävät maise-maa, antavat mahdollisuuden oppia kunnioittamaan luontoa elämän perustana ja arvostamaan luon-toa sen itsensä vuoksi.

Asutuilla alueilla on monenlaisia luonnon- ja viheralueita: luonnonsuojelualueita ja "tavallisia" alueita kuten taajamametsiä, puistoja, palstaviljelyalueita, joutomaita, liikenteen suojavyöhykkeitä, pihoja, luonnonsuojelualueita, hautausmaita, jopa viljelyalueita. Viher- ja luonnonalueiden määrää, yhtenäisyyttä ja laatua tulee vaalia sekä ihmisen että luonnon takia: ihmisillä on oltava mahdolli-suus kasvaa luonnon arvostukseen. Rio de Janeirossa 1992 solmitun biologisen monimuotoisuuden suojelusopimuksen myötä Suomi on sitoutunut vaalimaan luonnon monimuotoisuutta tehokkaassa käytössä olevilla alueilla, siis myös taajamissa ja kaupungeissa.

Luonnon monimuotoisuuteen vaikuttaa taajamien luonnon- ja viheralueiden määrä, yhtenäisyys ja kohtelu. Mahdolliset hoitotoimet tulee perustella, koska alueiden kohtelun perustana tulee olla luonnon kiertokulku ja hallittu hoitamattomuus. Ylenpalttinen siistiminen yksipuolistaa elinympä-ristöjä; tiheikköjen poistaminen esimerkiksi vähentää lintujen ja pikkunisäkkäiden piilo- ja ruokai-lupaikkoja. Silti voidaan huolehtia roskattomuudesta, turvallisuudesta ja kulutuksen ohjaamisesta. Alueiden hoidon periaatteista voidaan myös sopia alueiden hoitajien, luonto - ja ympäristöasian-tuntijoiden, harrastajien, päättäjien ja alueen käyttäjien eli veronmaksajien kesken yhteissuunnit-telulla. Maankäytön suunnittelussa on huolehdittava luonnon- ja viheralueiden riittävästä määrästä ja yhtenäisyydestä.

Taajamissa luonto toimii biologisesti samalla tavoin kuin sen ulkopuolella, kasvukausi alkaa ja päättyy omalla ajallaan. Ihmisen muokkaamat olosuhteet saattavat vaikuttaa luonnon toimintaan, muun muassa veden ja ravinteiden kiertoon. Osittain juuri ihmisen vaikutuksen takia taajamassa on oiva mahdollisuus nähdä luonnon elinvoima. Kasveja ilmaantuu kuin tyhjästä, nisäkkäät valtaavat oman elinpiirinsä ja maaperäeliöt muokkaavat maata suotuisissa kohdin. Ihmisen toimien seurauk-sena on syntynyt myös uusia elinympäristöjä. Erilaisilla alueilla liikkuminen antaa mahdollisuuden havainnoida erilaisia luonnonympäristöjä.

Luonnon vaalimiseksi tulisi viheralueilla muun muassa sallia useita kasvillisuuskerroksia, suosia kotimaisia ja luonnonvaraisia kasveja, säilyttää luontaiset maanpinnan muodot, säästää tiheikköjä, säilyttää kosteikkoja ja lammikoita, suosia niittyjä ja hoitamattomia laikkuja, jättää lahopuuta pys-tyyn ja maahan sekä vaalia eri-ikäistä kasvustoa ja vähentää hoidon tehokkuutta, kemikaaleja ja koneiden käyttöä. Opasteilla voi kiinnittää ihmisten huomion vaikkapa tiheikköjen merkitykseen lintujen suojapaikkoina ja siilin viihtymiseen korkeammassa heinikossa ja reunustojen "unohtu-neissa" osissa. Lahopuusta voi kertoa sen kuhisevan elämää ja olevan itse asiassa osa luonnon kiertokulkua. Kalliokasvit kärsivät tallaamisesta ja kulkijoita voi kehottaa säästämää ihailtavaa myöhemmäksikin. Kasvien, perhosten ja lintujen tunnistamista voi helpottaa kyltityksellä.

[Tiedotesivulle]

[Etusivulle]