Kosteikko kaupungin keskustassa on harvinaisuus. Usein pienvedet on perattu, oiottu, ruopattu, ohjattu putkiin pois näkyvistä tai kuivattu.
Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta on Peltosaareen perustettu kosteikkopuisto. Sen arvo ei perustu uhanalaisiin lajeihin, vaan rehevän keitaan sijaintiin keskustan ja rautatieaseman naapurissa.
Peltosaaren kosteikko on ihmisen toiminnan seurausta. Rakennettaessa uusia asuinalueita 1960-luvulla joutomaana ollutta kolkkaa käytettiin maankaatopaikkana. Maaperä painui niin, että pohjavesi nousi paikoin lammikoiksi. Peltosaaresta tuli merkittävä lintujen muutonaikainen levähdyspaikka. Vähitellen vesikasvit ja puut ryhtyivät valtaamaan alaa ja vuosien varrella sekä lintujen että niiden tarkkailijoiden määrä väheni.
Kesäkuussa 1995 luonnonsuojeluyhdistys järjesti Peltosaareen Maailman ympäristöpäivän luontopolun. Hieno yleisömenestys sai yhdistyksen tekemään kunnalle aloitteen kosteikkopuistosta opastauluineen, pitkospuineen ja tarvittavine hoitotoimineen. Kosteikon esittelyä jatkettiin seuraavanakin keväänä, jolloin hanke vasta eteni lautakuntakäsittelyssä. Kunnallisvaaliehdokkaille järjestetty retki oli yllätyksellinen monelle paljasjalkaiselle riihimäkisellekin. Selvitykset, retket, aloitteet ja talkoot ovat kiinnostaneet tiedotusvälineitä ja houkutelleet uusia kävijöitä.
Kasvistosta löytyi muun muassa näyttävä vesihierakka. Sitä tavataan Etelä-Hämeessä muutenkin, mutta kasvuston tiheys ja laajuus kiinnittivät tutkijan huomiota. Uhanalaisia kasveja ei löytynyt mutta harvinaisia kyllä: nuokkurusokkia, varstasaraa ja ristilimaskaa ei joka paikasta löydä.
Vallien pensaikoissa viihtyvät lukuisat pikkulinnut, ja itse kosteikossa konsertoivat muun muassa ruokokerttuset. Luhtahuittikin on tavattu. Myös vesiliskot ja sammakot asustavat keitaassa. Kosteikkoa ympäröiville valleille on syntynyt luonnonniittyjä, joilla kesäisin lepattaa monenlaisia perhosia.
Osa alueesta on kunnan, osa Ratahallintokeskuksen omistuksessa. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kosteikkopuisto on tilapäinen ratkaisu ja maa otetaan tarvittaessa keskustatoimintojen tai rautateiden käyttöön. Kaupunki antoi luonnonsuojeluyhdistykselle taloudellista tukea luontopolun opasteiden tekemiseen, ja viherosasto tekee alueella joitain tarpellisia töitä luonnonsuojeluyhdistyksen ehdotuksen mukaan.
Kouluille ja päiväkodeille kosteikkopuisto on oivallinen opetus- ja retkikohde. Koiranulkoiluttajat ja muut kuntalaiset ulkoilevat siellä ja luonnonharrastajat käyvät retkillä. Viereisen Työväentalomuseon kävijätkin saattavat piipahtaa alueella. Kosteikosta on valmistunut myös valokuvanäyttely.
Alueen ylläpito on virittänyt viranomaisten keskuudessa tervetullutta keskustelua eri hallintokuntien välisestä yhteistyöstä. Lähiympäristön asiat koskevat yleensä usean viraston toimialaa.
Avoimet niityt ovat vähentyneet maatalouden ja muiden maankäyttömuotojen muuttuessa. Monet niittyjen eliöt ovat uhanalaistuneet. Laidunnus, tallaus ja niittäminen ovat pitäneet kasvillisuuden matalana, maan ravinnepitoisuuden alhaisena ja suoneet kasvupaikkoja kauniisti kukkivalle lajistolle. Kukkiva, pörisevä ja sirisevä niitty tuo monille mieleen lapsuuden kesät kotona tai kesäpaikassa.
Marjaniemen niitty Ruissalossa on ollut avointa ainakin 1600-luvun lopulta, jolloin alue oli viljelyksessä. Sittemmin niitty on ollut osa puutarhaa ja laitumena - viimeiset poliisihevoset poistuivat paikalta yli kymmenen vuotta sitten.
Laidunnuksen loputtua ravinteisuus alkoi lisääntyä. Nopeakasvuiset, rehevästä maasta pitävät korkeat kasvit alkoivat varjostaa ja tukahduttaa matalampia, kukkivia niittykasveja.
Turun luonnonsuojeluyhdistyksessä ryhdyttiin tuumasta toimeen: 1996 yhdistys solmi kaupungin kanssa viisivuotisen sopimuksen niityn hoidosta. Tavoitteena on palauttaa kukkaloisto.
Talkoita on ollut kahtena kesänä. Ensimmäisenä kesänä viikatetta ja haravaa heilutettiin vesisateessa, toisena lähes helteessä. Säiden vaihteluista huolimatta heinän kimpussa hikoili päivittäin parikymmenpäinen joukko yhdistyksen jäseniä ja muita kiinnostuneita. Pienen harjoittelun jälkeen viikatteita terotettiin kuin vanhat tekijät. Notkuva ruokapöytä kaupungin ympäristöviraston puutalossa piti talkoolaisten mielen korkealla. Illalla sauna hiveli porukan väsyneitä lihaksia.
Rehevöityneen niityn kasvit, kuten nokkonen, koiranputki ja mesiangervo, saavat vähitellen väistyä. Viiden niittovuoden jälkeen oltaneen lähempänä 1950-luvun tilannetta, jolloin leinikit, metsäruusu, iharuusu, kalliotuhkapensas, rohtoraunioyrtti, luhtalemmikki, polkusara, karheanurmikka ja monet muut koristivat niittyä. Maaperän siemenpankissa sinnitelleet lajit putkahtavat näkyville elinpaikan muuttuessa niille sopivammaksi.
Niitylle aiotaan palauttaa myös vielä neljäkymmentä vuotta sitten siellä elänyt pikkuapolloperhonen. Perhosen toukan ravintokasvia kiurunkannusta on viereisissä lehdoissa runsaasti.
Hanke on virittänyt hedelmällistä yhteistyötä: Turun kaupungilta ovat mukana ympäristövirasto ja viherosasto, jotka tarjoavat tavaroiden säilytystiloja, ruokailupaikan sekä kompostoivat tai toimittavat niitetyn aineksen eläimille ravinnoksi. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ja Turun luonnonsuojeluyhdistys toimittavat työkalut, hankkivat talkooväkeä ja huolehtivat muonituksesta ja muista käytännön järjestelyistä.
Paikalliset lehdet kertovat talkoista ja houkuttavat paikalle kiinnostuneita kaupunkilaisia. Ehkäpä jo ensi kesän talkoissa on yhteistyökumppanina joku läheinen hevostalli.
Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja kiinnostuneita ympäristöstään. Heillä on aikaa ja innostusta ihmetellä tavallisiakin ilmiöitä - niitä, joiden ohi moni vanhempi kiireellä porhaltaa. On tärkeää välillä perehtyä rauhassa ympäristön monenlaisiin ihmeellisyyksiin. Tulevaisuuden päättäjät möyrivät ja konttailevat parhaillaan pitkin ojanpohjia ja pientareita!
Heinäkuun helteillä Sotkamon luonto ja Kainuun luonnonsuojelupiiri järjestivät lasten lähiluontoleirin Naapurinvaaran kyläkoululla.
Teemana oli tuttu koulunpiha tutummaksi - vaikka osa osallistujista olikin alaikäisiä, koulunkäyntinsä vasta lähivuosina aloittavia tarmonpesiä. Aluksi tutustuttiin koulunpihan kasveihin, ötököihin ja suurmenestykseen: muurahaisiin stereomikroskoopissa! Innostuksen ylikierroksia hillittiin ruokailun jälkeisessä turina- ja lepotuokiossa.
Iltapäivällä lähdettiin kiertämään koulun viereistä luontopolkua uusin silmin: maltettiin pysähtyä monenlaisten pienten ja suurten ihmetysten äärelle. Lahopuut ja pökkelöt ihastuttivat, metsämansikat ja mustikat makeuttivat suut. Mukana kannetut eväät maistuivat heinikossa sirkkojen siritellessä ja auringon paistaessa. Kiireestä ei ollut puhettakaan. Lasten luontolehden Siepon tehtävät antoivat uusia ulottuvuuksia luontopolun kulkemiseen; esimerkiksi kivien käänteleminen oli suuri seikkailu.
Kunta tuki leiriä monin tavoin: huolehti päivän ruokalaskusta, lainasi suuren suosion saavuttaneet stereomikroskoopit ja antoi käyttöön kyläkoulun tilat. Luonnonsuojeluyhdistys ja -piiri huolehtivat ohjauksesta ja muista järjestelyistä.
Moni lasten vanhemmista innostui lapsia noutaessaan kertomaan ja kyselemään luonnon- ja ympäristönsuojelusta. Aikuiset varustettiin aihepiirin materiaalilla, jokainen kiinnostunut sai päivästä jotakin irti.
Yhdistyksen aktiivit olivat tyytyväisiä: "Eiköhän tätä jatketa. Toimintaa voisi myös kehittää, kylätoimikunta saattaisi olla hyvä yhteistyökumppani".
Asutus on nykyisin keskittynyt pienelle osalle maamme pinta-alasta. Asutuksen läheiset, kävellen tai polkupyörällä helposti saavutettavat luontokeitaat ovat suuri rikkaus. Forssassa Lounais-Hämeen luonnonsuojeluyhdistyksen silmäterää, Salmistonmäkeä ja Loimalammia, vaalitaan yhdessä lintuharrastajien ja Forssan kaupungin ympäristötoimiston kanssa.
Pari kilometriä keskustasta, vanhan kaatopaikan portilta lähtee luontopolku Salmistonmäelle ja Loimalammille. Mäki on vanha pitäjien rajakallio, joka mainitaan jo 1460-luvun asiakirjoissa. Kiviaines on pari miljardia vuotta vanhaa peridotiittia, joka on perinteisesti tunnettu hyvänä kiuaskivenä eli niin sanottuna salmistonkivenä.
Pitkään jatkunut laidunnus on muokannut kallioalueen rinteitä, ja kuivat kedot kukkivat kesällä kauniisti. Loppukesästä rinteitä kaunistavat muun muassa mäkitervakot, ketoneilikat, erilaiset kellot sekä metsä- ja haisukurjenpolvet. Salmistonmäellä viihtyy myös harvinaisuuksia, kuten tumma- ja liuskaraunioinen sekä jänönapila. Lajeja on löytynyt yhteensä 180. Mäki on myös hyvä perhospaikka.
Laidunnus on lopetettu muutama vuosi sitten, ja muun muassa perhosten elinpaikkojen säilyttämiseksi luonnonsuojeluyhdistys kumppaneineen on niittänyt aluetta kesäisin. Vanhaa piikkilankaa on kerätty pois ja luontopolkua kunnostettu. Myös laiduntamisen aloittamista on pohdittu.
Salmistonmäellä on lintuharrastajien rakentama lintutorni, josta voi ihailla ympäröivää kulttuurimaisemaa ja mäen viereistä Loimalammia. Lampi yritettiin vuosisadan alussa kuivata viljelymaaksi, mutta tuloksena oli vähävetinen kosteikko. Siitä kehittyi kuitenkin mitä mainioin lintupaikka.
Muuttoaikaan voi sorsalintujen lisäksi tiirailla harmaahaikaroita tai joutsenia. Kahlaajat viihtyvät vetisessä rantaluhdassa. Myös kalasääsken sekä sini- tai ruskosuohaukan voi nähdä. Naurulokkia on tavattu vuodesta 1944. Alkukesällä ovat yölaulajien konsertit parhaimmillaan.
Ensimmäinen opastettu retki alueelle järjestettiin lähiluontopäivänä 14. syyskuuta 1997. Syksyisessä säässä parikymmenpäinen joukko ihaili kotikulmiensa hienoja maisemia ja kauniita yksityiskohtia. Kaikki vakuuttuivat alueen arvosta.
Kaupungilla on aikomus hakea alueelle rauhoitusta. Ensin on kuitenkin selvitettävä vanhojen maanomistusolojen epäselvyydet. Paikka on oivallinen opetuskäyttöön sijaintinsa ja monipuolisuutensa vuoksi. Luonnonsuojeluyhdistys onkin tehnyt kouluille tietopaketin Salmistonmäen ja Loimalammin historiasta ja luonnosta. Opettajien on vastedes helpompi viedä oppilaat retkelle etsimään sisiliskoja, ihailemaan ensimmäisiä perhosia tai pohtimaan, miten jääkausi hioi kalliota.
Tutustuminen luontoon on usein antoisampaa porukassa ja asiantuntevan oppaan siipien suojassa. Porin Seudun Ympäristöseura on kehittänyt idean vielä pidemmälle: vapusta juhannukseen kokoonnutaan retkelle joka maanantai vakiopaikassa vakioaikaan.
Maanantairetkiä on toteutettu jo viitenä kesänä. Aluksi oltiin todellisessa lähikohteessa, Isonmäen luontopolulla kaupungin kupeessa. Isonmäen metsässä useimmat kulkijat ulkoilevat tiiviisti ulkoiluteillä. Tästä syntyikin ajatus esitellä vieressä kulkevaa, harvemmin käytettyä ja vähemmän hoidettua luontopolkua.
Sittemmin on oltu lukuisilla lintutorneilla, kalliolla, koskilla ja luontopoluilla. Myös omia reittejä on suunniteltu. Joskus on hypätty linja-autoon ja jalkauduttu taas luontoon katselemaan, kuuntelemaan ja haistelemaan.
Retkien toistuvuus on houkutellut sekä samaa että uutta porukkaa: sana on ehtinyt kiertää ystäville ja sukulaisille. Vaihtuvat asiantuntijat ovat opastaneet sekä aloittelijoita että kokeneempia harrastajia. Monet ovat tulleet mukaan löytääkseen uusia kiinnostavia kohteita omille retkilleen. Kauden viimeisellä retkellä kaikkien osallistuneiden kesken arvottu palkinto on luonut omaa jännitystä
Eräänä toukokuun maantaina retkeiltiin Pomarkun Isonnevan soidensuojelualueella, jossa kuljettiin pitkospuilla ja luontopolulla. Suota ja linnustoa ihailtiin alkukesän asussa. Tuolloin erään retkeläisen ääneen lausumaton ajatus oli: "Kuinkakohan moni kaupunkilainen on tämän lähikeitaan nähnyt ja kokenut, ihanan pehmeässä toukokuun illassa?"
Maiseman ilme muovautuu eri aikojen toimista, arvostuksista ja maankäytöstä. Paikkakunnan maankäytön historia on antoisaa uusille ja vanhoille asukkaille, päättäjille ja suunnittelijoille sekä tuleville sukupolville. Tieto paikan vaiheista auttaa ihmisiä kokemaan sen omakseen. Ehkäpä joitain tavallisena pidettyjä alueita havahdutaan arvostamaan uudella tavalla.
Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri järjesti lähiympäristön kulttuuriperintöä ja sen tietolähteitä pohtivan seminaarin Jyväskylässä 1997.
Seminaaria innoitti Hyvinkäällä Uudellamaalla sattunut tapahtumaketju, jossa paikallinen luonnonsuojeluyhdistys ja asukkaat lähtivät puolustamaan keskustan läheistä viimeistä kalliota Jussinmäkeä rakentamiselta. Menestyksekäs toiminta havahdutti asukkaat näkemään koivikkoa kasvavan kallionyppylän, uudenvuoden rakettien laukaisupaikan ja perinteisen maamerkin arvon: keskustan viimeinen viherlaikku pitää säilyttää!
Seminaari kokosi yhteen tiedon tuottajia ja käyttäjiä. Mukana olivat muun muassa alueellinen ympäristökeskus, yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitokset, maakuntaliitto, Suomen Kotiseutuliitto, maakuntamuseo ja maaseutukeskus.
Lähiympäristön kulttuuriperinne ei aina ole harvinaista tai ainutlaatuista, mutta se on keskeistä paikalliselle ilmeelle ja asukkaille. Tiedon kokoaminen ja huomioon ottaminen toimintoja suunniteltaessa ja sijoitettaessa antaa mahdollisuuden säilyttää paikan ominaispiirteitä. Ainakin voidaan tehdä tietoisia päätöksiä, mitkä alueet säilytetään ja mihin suunnataan rakentamista.
Keski-Suomen luonnonsuojelupiiri on seminaarin jälkeen tehnyt opaskirjasen lähiympäristön kulttuuriperinteen tietolähteistä.
Piha - omakotitalon, kerrostalon, päiväkodin, koulun tai julkisen rakennuksen - on taajaman ja kaupungin asukkaan arkipäiväisintä lähiluontoa.
Pihoja on ollut tapana hoitaa kaavamaisesti, yhdellä ja samalla tavalla joka kolkassa. Luonnonmukaisempi piha voi tarjota ainakin luontoelämyksiä, ravintoa, seurustelua, liikuntaa, puuhastelua, seikkailupaikkoja lapsille, rauhoittumispaikkoja aikuisille ja tilaa luonnon monimuotoisuudelle.
Kotkassa korostettiin menestyksekkäästi luonnonmukaisen pihan rikkauksia. Kesällä 1997 paikallinen luonnonsuojeluyhdistys Kotkan Luonto järjesti luonnonmukaisten pihojen kesäkilpailun. Arvostelussa hyödynnettiin Luonnonsuojeluliiton luonnonmukaisen pihakilpailun arvosteluperusteita. Yhtenä perusteena oli muun muassa luonnonolojen huomioon ottaminen pihan suunnittelussa.
Luonnonmukaisella pihalla hyödynnetään pihan omia vahvuuksia. Silloin kokonaisuudesta tulee tasapainoinen ja elinvoimainen. Esimerkiksi kallioinen piha antaa toisenlaiset mahdollisuudet kuin metsäinen tai kostea piha. Pihalla voi myös olla erilaisia osia: jossain kulmassa villi, vähän hoidettu nurkkaus ja oleskeluosassa hoidetumpi osa.
Pihalla suositaan kotimaisia luonnonvaraisia kasveja, samoin hyöty- ja perinnekasveja. Eläimille jätetään suoja- ja ruokailupaikkoja. Kastelussa käytetään sadevettä ja ravinteita kierrätetään kompostoimalla. Lannoitteet, torjuntamenetelmät, rakenteet ja pinnoitteet ovat mahdollisimman luonnonmukaisia.
Monipuolinen raati edisti myös yhteistyötä: mukana olivat kaupunginpuutarhuri, seurakuntien ylipuutarhuri sekä Kotkan Luonnon puheenjohtaja ja hallituksen jäsen, joka oli myös ekologian asiantuntija. Pihoja ilmoitettiin kilpailuun 26, joista kaksi oli kerrostalopihoja. Eniten oli mukana omakoti- ja maalaistalojen pihoja.
Raadin mukaan suurin osa pihoista tarjosi jotakin luonnonmukaista: luonnonpuita, kallioita, kiviä. Hyviä hyötyviljelmiä ja komposteja oli paljon. Toisaalta luonnonmukaisuuden käsite kokonaisuutena oli uusi, toisaalta tarkemmin ajatellessaan moni viittasi lapsuudenajan monipuolisiin pihoihin, joissa hoidettu ja hoitamaton lomittuivat. Raadin mukaan isoilla ja vanhoilla pihoilla on helpompi toteuttaa luonnomukaisuutta. Siksi jäätiinkiin pohtimaan uusien, pienien pihojen luonnonmukaisuuden mahdollisuuksia.
Voittajaksi selviytyi kokonaisuutena miellyttävä maalaistalon piha (Pernoontie 885, Pirkko ja Matti Olsen). Jo sisääntulo henkii rauhaa vanhoine puineen ja kiviaitoineen. Pihalla on erilaisia osia: tarkemmin hoidettu puutarhamainen keskusosa, hyötyviljelyosa, kallioketolaikkuja. Vanhat rakennukset ja pihan eri osa ovat tasapainossa.
Toisen palkinnon sai maaseutumaisessa maisemassa sijaitseva piha (Yläkyläntie 34, Kaija ja Sakari Lauren). Pihapiiri on viehättävä kokonaisuus: rakennukset rajaavat kukkaisen sisäpihan, jossa on perinnekasveja, tallauksen kestävää perinnenurmikkoa sekä monipuolista hyötykasvien viljelyä. Pihalta on yhteys luontoon, kiviselle, suuripuiselle mäelle.
Kolmas palkittu piha (Munkholmantie 12, Pekka Mankki) koostuu hienosta hedelmäpuutarhasta ja muusta hyötyviljelystä. Pihalla käytetään kateviljelyä, siellä on vanha maakellari; kompostointi ja sadeveden talteenotto toimivat hienosti.
Kilpailu oli maamme ensimmäisiä luonnonmukaisen pihan kilpailuja. Työssä raati painiskeli visaisten kysymysten kanssa, koki monta yllätystä ja kävi hedelmällisiä keskusteluja luonnon ulottuvuuksista. Työn päätyttyä raati oli tyytyväinen: luonnonmukaisen pihan idea levisi paikkakunnalla ja maakunnassa.
Pienetkin lähiluonnon laikut ovat tärkeitä. Erityisen merkittäviä ne ovat niille, jotka eivät voi tai ehdi mennä kauemmas. Monet päiväkodit ja koulut tekevät retkiä lähikohteisiin ja käyttävät niitä opetuksessa. Maankäytön suunnittelussa ja erilaisessa rakentamisessa lähilaikut ovat yleensä rakentamisen varamaata, eikä niiden merkitystä pienten retkeläisten tutkimuskohteina tulla ajatelleeksi.
Kokkolan kaupunki on luonnonsuojeluyhdistyksen tukemana lähtenyt kokoamaan tietoja näistä lähiaarteista.
Kokkolanseudun Luonnon puheenjohtaja teki kaupungille muutama vuosi sitten selvityksen yläasteiden ja lukioiden käyttämistä biologian ja maantiedon maasto-opetuskohteista. Kokemuksen pohjalta lähdettiin 1996 kartoittamaan vielä nuorempien oppilaiden opetuskohteita: puistojen villiintyneitä nurkkauksia, rakentamattomia tontteja, lähimetsiä, niittyjä, luonnonrantoja, puroja.
Päiväkodeille ja ala-asteen kouluille lähetettiin kirjallinen kysely, jonka mukana oli alueen kartta. Karttaan sai eri väreillä merkitä erityyppiset retkikohteet - missä käydään talvella, missä taas marjassa, ulkoilemassa, metsämörri- tai eväsretkellä. Ensimmäisen kysely toi yli 90 kohdetta, joista osa oli kauempana sijaitsevia tunnettuja ulkoilualueita. Kaikilla vastanneilla oli myös ikiomia, lähikulmien opetuspaikkoja.
Kaupungin ympäristöosasto kerää jatkuvasti tietoja lähikohteista. Tiedoista on koottu raportti ja tietokonepohjainen kartta, jotka ovat kaupungin kaikkien osastojen käytössä. Näin tieto tärkeästä lähiluontokohteesta on puisto-osaston, sähkölaitoksen, vesilaitoksen, liikennesuunnittelijan ja kaavoittajan käytössä jo töiden suunnittelua aloitettaessa. Opetuskohteiden yhteenvetokartta on lähetetty päiväkodeille ja kouluille liitettäväksi ympäristökasvatusmappiin - ehkäpä lähilaikut saavat myös uusia käyttäjiä.
"Luonto-opetus voi tapahtua vain ulkona luonnossa. Toivomme, että näiden tietojen avulla lasten tarpeet tulevat entistä paremmin huomioon otetuiksi kaupungin toimintaa suunniteltaessa", kertoo hankkeesta vastaava suunnittelija Kokkolan kaupungin ympäristötoimistosta.
Suomessa on jo muutamien vuosien ajan ennallistettu perattuja puroja ja pikkujokia käsipelillä. Tavoitteena on edistää uhanalaisten taimenkantojen säilymistä kohentamalla niiden kotijokien elinpaikkoja. Kohteita on muun muassa Espoossa, ja kunnostukset ovatkin keskittyneet eteläiseen Suomeen. Vähitellen on työhön ryhdytty myös pohjoisempana: Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin aloitteesta tehtiin elokuussa 1997 talkootöitä Taivalkosken Pirinojalla.
Jokia ja puroja on perattu uittoa varten, peltojen ja metsien kuivattamiseksi tai tulvasuojelun nimissä. Uomat on oiottu suoriksi ränneiksi ja pohjat raivattu kivistä. Perkaukset ovat hävittäneet taimenten kasvu- ja suojapaikkoja, talvehtimiskoloja sekä kutualueita.
Soiden ja metsien ojitukset tuovat puroihin ja jokiin suuret määrät hienojakoista ainesta, joka liettää ja tukkii taimenten hapekkaat kutusoraikot. Taimenet lisääntyvät hyvinkin pienissä ja vähävetisissä puroissa ja latvavesissä. Matalissa vesissä olevien taimenten lastenkamareiden kunnostaminen käy vain käsityönä.
Tavoitteena on muun muassa vesistöjen tilan ja uhanalaisten lajien elinympäristön parantaminen, pienvesien arvostuksen, virkistysarvon ja kalataloudellisen arvon kasvattaminen sekä maiseman kohentaminen. Pohjois-Pohjanmaalla kunnostettavaksi on aluksi valittu puroja, joissa tiedetään olleen purotaimenta eli koillismaalaisittain tonkoa. Kesällä 1995 ja 1997 töitä tehtiin Taivalkoskella, jonka nimikkoeläin on tonko.
Elokuun lämmössä talkooporukka kokoontui kaksipäiväiseen koitokseen. Luvassa oli aikoinaan puron rannoille nostettujen kivien kankeamista takaisin virtaan kynnyksiksi ja suisteiksi, liettyneen soran pesua sekä vanhan uoman mutkien kaivamista esiin kasvillisuuden ja hiekka- ja turvekerrostumien alta.
Viisitoistapäinen urhea työväki laittoi hihat heilumaan. Polttoaineena oli paikallisen eräruokailuja järjestävän yrityksen antimet. Tukikohtana oli Metsähallituksen nuotiopaikka ja kota erämaisissa maisemissa. Kyllä kelpasi oikaista pitkälleen päivän töiden jälkeen!
Työtä tehdään yhdessä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen, Metsähallituksen, kalatalousviranomaisten ja Oulun seudun perhokalastajien kanssa. Jatkossakin luonnonsuojelupiiri yhteistyökumppaneineen kartoittaa sopivia kunnostuskohteita, järjestää talkoita ja tiedottaa töiden etenemisestä.
Rakennuslaki säätelee kuntien maankäyttöä, mutta viheralueiden hoidon suunnitteluun ei ole omaa lakia. Kunnan valitsemasta toimintatavasta riippuu, kuinka tavoitteellista, avointa ja vuorovaikutteista suunnittelu on.
Vuorovaikutteisessa suunnittelussa mukana ovat myös kuntalaiset ja kansalaisjärjestöt. Tällaisesta taajamametsien hoidon suunnittelusta on saatu ensimmäisiä kokemuksia Helsingissä, missä luonnonsuojeluyhdistys on osallistunut suunnittelukäytäntöjen ja hoidon kehittämiseen.
Keväällä 1994 Helsingissä aloitettiin seuraavan kymmenvuotiskauden metsäohjelman tavoitteiden suunnittelu. Alunperin työ oli tarkoitus tehdä virkamiesvoimin, mutta luonnonsuojeluyhdistyksen sinnikkyyden ansiosta se ja kaupunginosayhdistysten liitto saivat edustajansa työryhmään.
Periaateohjelman valmistuttua tehdään alueelliset hoitosuunnitelmat. Alueita on yli 50, ja kullekin kootaan oma suunnitteluryhmä. Siihen voivat osallistua kaupungin eri virastojen edustajat, asukas- ja luonnonsuojelujärjestöt sekä yksittäiset asukkaatkin. Jokaisella alueella järjestetään yksi tai kaksi yleisötilaisuutta, jonne kuka tahansa voi tulla kertomaan mielipiteensä. Virallisesti työryhmän asema on neuvoa antava. Kaupungin viherosasto viimeistelee lopullisen suunnitelman yleisten töiden lautakunnan hyväksyttäväksi.
Helsingin luonnonsuojeluyhdistys on perustanut metsäasioihin oman taustaryhmän perehtymään uusiin asioihin, retkeilemään maastossa ja pohtimaan yhteistä linjaa. Yleisötilaisuuksissa ryhmä esittää puheenvuoroja ja tuottamaansa näyttelymateriaalia.
Metsäryhmä on kiinnittänyt huomiota erityisesti hoitotoimien perusteluihin. Sen mielestä taajamametsien hoito ei saa olla itsetarkoituksellista. Hoidon peruslähtökohtana tulee olla hallittu hoitamattomuus. Hoito olisi hyvin kevyttä; lähinnä huolehdittaisiin roskattomuudesta sekä vilkkaasti käytettyjen paikkojen ja ulkoiluteiden varsien turvallisuudesta. Ryhmä on vaatinut viheralueiden pirstoutumisen estämistä. Se on myös esittänyt, ettei ojia ja puroja pidä suoristaa eikä rantapensaikkoa raivata uoman koko matkalta. Katselupaikka siellä täällä tekee maisemankin jännittävämmäksi.
Viranomaisten ja asukkaiden erilainen tulkinta käsitteistä on synnyttänyt ongelmia - esimerkiksi kun puhutaan elinvoimaisuudesta, tarkoitetaanko metsää vai yksittäisiä puita? On myös käynyt niin, että työryhmässä on sovittu, että aluetta käsitellään vain vähän tai ei ollenkaan. Asukkaiden ja luonnonsuojeluyhdistyksen mielestä käsittely on kuitenkin vaikuttanut alueeseen merkittävästi. Puita on kaadettu jopa kalliorinteiltä, jotka on sovittu jätettäväksi kokonaan rauhaan.
Vuorovaikutteisen suunnittelun alkaessa käsiteltiin joissain yleisötilaisuuksissa vain yhtä hoitotapaa. Tästä on otettu opiksi, koska vaihtoehtojen esittäminen auttaa yleisöä osallistumaan keskusteluun ja hahmottamaan paremmin sen, mitä eri vaihtoehdot käytännössä tarkoittavat.
Luonnonsuojeluyhdistyksen esiin tuomat näkemykset luonnon monimuotoisuudesta ovat antaneet asukkaiden ja muiden järjestöjen edustajille uusia eväitä vaihtoehtojen pohdintaan.
Työ tuottaa myös hedelmiä. Esimerkiksi Vartiokylässä jo valmiiksi suunnitellulla alueella viherosasto säästi parin hehtaarin lehtolaikun, kun luonnonsuojeluyhdistys pyysi suunnitelman tarkistamista. Aina kaikki ei kuitenkaan suju yhtä hyvin. Eräs metsäryhmän ja viherosaston yhdessä maastossa katsastama kohde jäi pian katselmuksen jälkeen tietyömaan alle. Kunnan virastojen yhteistyö ei aina toimi.