Muun muassa seuraavat väittämät toistuvat keskusteluissa viher-, taajama- ja lähiluontoasioissa. Useimmat ovat kannanottoja, joihin suhtautumista ohjaavat puhujan tausta ja arvot, eivät tutkimustulokset tai luonnontieteelliset lainalaisuudet.
Näin väitetään usein puhuttaessa rakennetun ympäristön luonnon ei-niin-tehokkaasta hoidosta tai hallitusta hoitamattomuudesta. Tehokasta hoitoa puoltava palaute ohjautuu usein kunnan viherosastolle tai muulle hoidosta vastaavalle, tiheikköjä ja muuta villinpää luontoa puoltava palaute ei pääse esille. Siksi väittämä perustuu vain osaan mielipiteistä.
Viheralueiden turvallisuudesta puhuttaessa puhutaan pelon kokemisesta, ei varsinaisten sattuneiden pahoinpitelyjen, ryöstöjen tai muiden rikosten todellisista määristä. On viitteitä siitä, että viheralueet, jossa näkyy pitkälle, ja joissa on valoja ja muita ihmisiä, koetaan turvallisemmiksi kuin suljetummat alueet. Aluskasvillisuuden perkaaminen tai tienvarsien kasvillisuuden leikkaaminen tiheämpikasvustoisilta suuremmilta viheralueilta ei välttämättä vähennä pelon kokemista - ei ole mitään osoitusta siitä, että asukkaiden liikkumatila pimeällä lisääntyisi.
Jos kaikki lasten leikkipaikat rakennetaan valmiiksi, ei seikkailulle, kiipeilylle, kahluulle ja muille omatoimisille leikeille jää mahdollisuutta, ja samalla estetään myös ketteryyden, varomisen ja valitsemisen opettelu. Lapsia ei voi sulkea umpioon, ja siksi paikat, joissa voi valvovien silmien alla opetella varomaan, vähentävät haavereita pidemmän päälle.
Iso osa haja-asutusalueiden luonnosta on esimerkiksi maanviljelyksen tai metsätalouden tehokkaassa käytössä. Nykykäsitys oikeasta metsästä on muuttunut, koska vanhaa maapuiden, lahopuiden, paloaukioiden, eri puulajien ja eri ikäisen kasvuston täyttämää metsää on vain harvoissa paikoissa. Alkuperäistä luontoa ei ole juuri missään, koska ihmisen välilliset ja välittömät vaikutukset ulottuvat kaikkialle maapallolla. Toisaalta luonto ja mahdollisuuksia luontoelämyksiin on myös kaupungissa.
Lähiluontokäsitteellä halutaan korostaa luonnon jatkumoa ja ihmisen vaikutuksen pysyvyyttä ja laajuutta. Taajama- ja kaupunkiluonto on ihan yhtä luonnollista kuin luonto takametsässä tai syrjäisellä suolla: vesi kiertää, syksy tulee, linnut pesivät, eläimet syövät toisiaan. Toki kaupungissa ja taajamassa on vähemmän rakentamatonta maa-alaa ja enemmän melua, mutta ketun kohtaaminen, satakielen tai mustarastaan laulu, täysikuu ja auringon lasku veden äärellä, usvan nousu viljelypalstan päälle, lapsen kiven alta löytämä mato, pihlajanmarjojen kirkas oranssinpuna ja juhannusruusun tuoksu ovat luontoelämyksiä parhaimmillaan, kaupungissakin.
Kaupunkien ja taajamametsien hoidossa sovelletaan usein talousmetsien hoitotapoja, vaikka metsät ovatkin virkistyskäytössä. Toisinaan metsien iästä puhuttaessa ihannoidaan nuoruutta ylenpalttisesti ja ajatellaan, yli 60- tai 80-vuotiaiden metsien olevan vanhoja, talousmetsätermillä uudistuskypsiä. Biologisesti nämä metsät ovat nuoria, kehityskaarensa alussa. Luonnossa metsät ovat voineet kasvaa satoja vuosia. Ajan kuluessa taajamametsäänkin voi kehittyä vanhan metsän nykyään jo harvinaisia ja arvokkaita ominaisuuksia. Puiden poistot voidaan siis tehdä harkitusti ja viheralan voimavaroja voidaan kohdistaa seurantaan ja häiriöiden ennaltaehkäisyyn.
Joskus puuston ja metsän elinvoima menevät sekaisin: metsä koostuu puiden lisäksi muusta kasvillisuudesta, sienistä ja kaikista muista metsän eliöistä. Katu- ja kulttuuripuistopuut ovat tarkastelun kohteena yksinään, mutta metsän elinvoimassa on kyse sen kaikkien osien elinympäristöstä ja elinvoimasta. Terveeseen metsään kuuluu kuollut puu pystyssä ja maassa. Itse asiassa kuollut puu kuhisee elämää, tarjoaa kolon pesijälle, ravintoa mönkijälle ja koputtajalle.
Ruderaattialueet ovat kasvilajimäärältään kaupunkien ja taajamien elinympäristöjen kärkipäässä. Pientareen kukkivat kasvit houkuttelevat pölyttäjiä ja talventörröttäjät kattavat ruokapöydän linnuille myös pakkasilla. Siilit ja muut pikkunisäkkäät tarvitsevat näkö- ja pesimäsuojaa, jota tasainen nurmikko ei suo. Ennen Helsingin Tuomikirkon porrasremonttia eteläpuolen suuresta portaikosta laskettiin 74 kasvilajia turistien torilta tuomasta persikasta vanhaan tuttuun ratamoon. Muun muassa Porin Reposaaressa annetaan talon seinustojen ja pientareiden kukkia ja kertoa alueen historiasta satamana.
Kun elinvoimaista ja laululinnuille suojaa tarjoavaa tiheikköä pidetään arvokkaana juuri sellaisena kuin se on, vähentyy roskaaminenkin. Täällä ei ole mitään -asenne ylläpitää hälläväliä toimintaa: roskat tiputetaan minne sattuu. Esimerkiksi tiheikön suojaansa kätkevistä linnuista kertova kyltti, artikkeli paikallislehdessä ja opastettu kierros tuovat esille alueen arvoa. Tehokkaastikin hoidetut alueet roskaantuvat, mutta niiltä jätökset korjataan pois. Hallitusti hoitamattomilta alueilta tulee korjata ihmisen tuomat roskat pois aivan samoin kuin tehokkaasti hoidetuilta alueilta.
Yrittämättä ei ainakaan onnistu, ja ääneen lausumaton palaute ei voi vaikuttaa toiminnan muuttamiseen. Suomessa on ympäristölainsäädännössä selvä suuntaus yhä osallistuvampaan käytäntöön ja kunnallisaloitteita voi tehdä kuka tahansa kuntalainen. Perustuslain mukaan vastuu vaikutusmahdollisuuksien järjestämisestä kuuluu julkiselle vallalle (Säädöskokoelma 969/1995, 14a§):
Uuden suunnittelukulttuurin oppiminen ja kehittyminen vie aikansa, mutta ilman osallistujia ei synny muutostakaan. Aktiivisuus, asiallinen parannustarpeen esittely ja kärsivällisyys antavat hyvät mahdollisuudet saada muutosta aikaan. Jos kaipaat muita samanhenkisiä, liity kunnan luonnon-, ympäristösuojelu- tai asukasyhdistykseen!
Folkhälsan. Ympäristö on terveytemme voit vaikuttaa lähiympäristöösi, 1994.
Heimo, Jarmo ja Kaija Kess. Ensiaskel vaikuttamiseen ympäristöopas. Mannerheimin lastensuojeluliitto, 1995.
Karvinen, Päivi. Kansalaisten kokemuksia YVA-menettelyyn osallistumisesta.
Ympäristöministeriö, ympäristöpolitiikka, Suomen ympäristö -sarja nro 138, 1997.
Leskinen, Antti, Jari Paldanius ja Katri Tulkki. Kun haluat vaikuttaa, osallistu elinympäristösi suunnitteluun. Ympäristöministeriö, Myynti Edita, 1998.
Löytönen, Eero: Asukas vaikuttajana. Ympäristönkäyttäjän käsikirja. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, 1996.
Ojanen, Olli J. & Tarja Lumme: "Miksi täällä on tämmöistä miksi tuo on tuommoinen?". Opaslähiluonnon historiaan ja kulttuuriperinteeseen perehtyjille. Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piiri ry, 1998.
Tynys, Salla: Lähiluonnosta nauttimaan. Opas pihan ja muun läheisen luonnon vaalimiseen. Suomen luononsuojeluliitto, 1998.