Kunnan ja maakunnan tulevaisuusvisioihin, ympäristöohjelmiin, Agenda 21 -ohjelmiin ja viheralueohjelmiin on liitettävä lähiluontotavoitteet, joissa korostetaan erityisesti luonnon monimuotoisuutta, ihmisen luontosuhdetta, kulttuuri- ja virkistysarvoja. Lähiluontotavoitteita voivat olla esimerkiksi viherverkoston yhtenäisyys, viher- ja luonnonalueiden riittävä määrä, luonnonolojen kannalta hyvä sijainti sekä alueiden luonnon, virkistyksellisten ja opetuksellisten voimavarojen arvottaminen, ympäristön vaurioiden korjaaminen ja häiriötekijöiden minimointi. Periaateohjelmissa on annettava arvo lähellä olevalle luonnolle - muuta linkkiä elämän perustaan ei rakennetulla alueella ole.
Lähi- ja taajamaluontotieto on saatava suunnittelun ja päätöksenteon käyttöön. Kootaan hajallaan olevat tiedot tai jollei tietoja ole, käynnistetään tiedon hankkiminen kunnan tai seudun rakentamattomasta alueesta. Tietoja tarvitaan kasvipeitteisestä sekä kasvullisesta alueista pienistä pihoista rakennettuihin puistoihin ja laajoihin taajamien ulkopuolisiin maa- ja metsätalousalueisiin. On tunnettava biologinen laatu sekä kulttuuri-, opetus- ja virkistyskäyttöarvot. Asukkaat ovat asiantuntijoita alueiden käytössä, heistä lapset ovat erityisen perehtyneitä pienialaisiin luontokohteisiin. Tiedon hankinnassa tehdään yhteistyötä asukkaiden (eri rooleissa ja ikäluokissa), opettajien, lintu- ja muiden luontoharrastajien, luonnontieteellisen keskusmuseon ja kasvimuseon, Suomen ympäristökeskuksen ja muiden tutkijoiden ja tutkimuskonsulttien kanssa.
Tärkeimpien luontokohteiden erityisen vahva turvaaminen vaatii aina tiedot seuraavista käyttörajoitusalueista: luonnonsuojelualueet, luonnonsuojelulaissa mainitut yhdeksän suojeltua luontotyyppiä, metsälain seitsemän erityisen tärkeää elinympäristöä, vesilain nimeämät alle hehtaarin järvet ja lammet, pienet uomat ja purot, alueella tunnettujen uhanalaisten eliöiden tai uhanalaisten ja arvokkaiden elinympäristöjen alueet.
On tärkeää tutkia, millaisia taajamaluonnon tärkeitä elinympäristöjä voidaan määritellä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Samoin lähiluonnon paikallisesti erityiset pienympäristöt tulee määritellä. Näitä voivat olla esimerkiksi metsänlaiteiden pensaikot ja tiheiköt, rikkaruohostot, ojien ja puron varret, rannat, kosteikot, katajikot, kallioalueet, lehdot, niityt, vanhat puutarhat, pihat, painolastikentät ja vanhat puutaloalueet. Kuntien ympäristötoimen tai muun asiasta vastaavan tahon tulee toimia aktiivisesti luontotiedon keräämiseksi ja käyttöön saattamiseksi. Suunnitelmien vaikutuksia tulee arvioida myös hyvin pitkällä aikajänteellä.
Taajama- ja lähiluontotietoa tarvitaan maakuntaliitossa ja kunnassa myös maankäytön suunnitteluun, hoito- ja käyttösuunnitteluun ja ympäristövaikutusten arviointiin. Tiedon tulee olla julkista ja jollain tavoin kaikkien tarvitsijoiden, niin virkamiesten, järjestöjen kuin asukkaiden käytössä.
Ympäristöministeriön valtakunnallisten yhdyskuntarakenteen tavoitteiden joukkoon tulee lisätä lähiluonnon monimuotoisuus ja opetus-, virkistys- ja viihtyisyysarvot. Lainsäädännön lisäksi tarvitaan ministeriön tulkintoja ja kehitystoimintaa esimerkiksi:
Suomen kansallinen, biologista monimuotoisuutta koskeva toimintaohjelma ja valtioneuvoston periaatepäätös on täsmennettävä ottamaan huomioon lähiluonnon vaaliminen. Biodiversitettiohjelma kokoaa yhteen eri ministeriöiden toimialojen tavoitteet ja toimenpiteet biodiversiteetin vaalimiseksi Suomessa, koordinointivastuu on ympäristöministeriöllä. Ohjelmasta täytyy kehittää käytännöllinen toimintaohjelma priorisointeineen, aikatauluineen, resursseineen ja seurantatavoitteineen.
Ympäristöministeriön alueidenkäytön osaston viherstrategian toteuttaminen, resurssointi ja kehittäminen on tärkeää. Strategian selkeänä tavoitteena tulee olla taajama- ja kaupunkiluonnon arvostuksen ja tietämyksen lisääminen ja saaminen itsestään selväksi osaksi maankäytön- ja vihersuunnittelua. Luonto ja tulevat sukupolvet eivät puhu omasta puolestaan, siksi on pohdittava muitakin kuin nykyisten toimijoiden tarpeita.
Perusopetukseen tarvitaan lähiluontotavoitteet: Opetusministeriön ja opetushallituksen opetussuunnitelmiin ja -suosituksiin tulee saada mukaan oman ympäristön ja paikallisen luonnon, tavallisenkin, tunteminen ja arvostus. On tärkeää pohtia ihmisen vaikutusta ja aikaansaamiemme muutosten laajuutta ja pysyvyyttä. Alueidentiteettiä ja paikkaan sitoutumista voidaan vahvistaa tuomalla esiin paikan ajallisia kerrostumia, kulttuurin ja luonnon yhteenkietoutumista. Lähiympäristön tuntemisen osia voivat olla kotimaisen ja paikallisen kasvilajiston, ja mahdollisuuksien mukaan lintu-, perhos- ja hyönteislajiston ja elinympäristöjen tuntemus. Oman lähiluonnon tunteminen toimivana elinympäristönä on edellytys toimivaan luontosuhteeseen. Osallistuvan yhteiskunnan kehitystä tuetaan tuomalla opetussuunnitelmiin ja -suosituksiin vaikutuskeinojen opetusta erityisesti oman lähiympäristön suunnitteluun liittyen.
Kuntien sosiaali- ja opetustoimi ryhtyvät toteuttamaan edellä olevia asioita muun muassa oppiaineiden yhteyksiä vahvistamalla. Päiväkoteihin sopisivat luontokummit, jotka vievät kuukausittain lähiluontoretkelle, Metsämörrejä ja muita käytännön luonto- ja ympäristökasvattajia tarvitaan kaikkiin kuntiin. Kuntien tehtäviin kuuluu myös paikallisen luontotiedon käyttö havainto-opetuksessa, lähiluontoretkien ja kerhotoiminnan järjestäminen.
Ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lähiluontotavoitteet. Ne tarvitaan mukaan erityisesti viher-, ympäristö- ja rakennusalan koulutukseen, sekä perusopinnoissa että tarpeen mukaan täydennyskoulutuksessa. Kyse on sekä luonnon monimuotoisuudesta että opetus- ja virkistysarvoista.
Valtakunnalliset järjestöt tukevat lähiluonnon arvostusta tuottamalla materiaalia, koulutusta tai kurssitusta opettajille tai oppilaille. Yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa jatketaan ja lisätään, omaa kaikille avointa retki-, talkoo- ja muuta ansiokasta toimintaa jatketaan.