ARVOKESKUSTELUA KUNTIEN LUONNON- JA VIHERALUEIDEN KOHTELUUN

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITON JÄSENLEHTI LUONNONSUOJELIJA 5/ 1997

Taajamissa ja kaupungeissa on monenlaisia luonnon- ja viheralueita: luonnonsuojelualueita ja "tavallisia" alueita kuten taajamametsiä, puistoja, palstaviljelyalueita, joutomaita, liikenteen suojavyöhykkeitä, hautausmaita, pihoja, jopa viljelyalueita. Näiden alueiden liepeillä, kolmella prosentilla maan pinta-alasta, asuu neljä viidestä suomalaisesta.

Luonto- ja ympäristösuhde kehittyy myös kodin läheisyydessä, ja siksi luonnon monimuotoisuus on tärkeää myös asutuksen, palvelujen ja virkistyksen käytössä olevilla alueilla. Esimerkiksi lapset saavat unohtumattomia elämyksiä pienissäkin kotikulmien kohteissa, jos siellä on lahopuuta tongittavaksi ja tiheikköä kuvitteellistenkin eliöiden pesäpaikaksi. Myös aikuisten käsitys luonnosta ja luonnonmukaisuudesta muokkaantuu ympäristön mukaan; esimerkiksi hallitusti hoitamattomat alueet hoidetumpiin lomittuen antavat mahdollisuuden tarkkailla luonnon vaihtelua ja kiertokulkua. Luontoelämykset ovat avain elämän perustan ja sen säilyttämisen tärkeyden ymmärtämiseen.

Luonnon- ja viheralueiden kohtaloa punnitaan maankäytön suunnittelussa eli kaavoituksessa. Toistaiseksi lähtökohtana on hyvin harvoin viheralueiden ekologinen toimivuus, alueiden yhtenäisyys ja luonnon monimuotoisuus. Tiivistämisrakentamista ei välttämättä tarkastella kokonaisuuden kannalta, vaan ratkaisuja tehdään vähitellen paloittain.

Suunnittelun ja toimintojen toteutumisen jälkeen luonnon- ja viheralueisiin vaikuttaa niiden kohtelu: tehdyt ja tekemättömät hoitotoimet sekä kulutus ja luonnon prosessit. Kunnissa käytettävissä viheralueiden hoito- ja käyttöluokituksissa on yleensä lähtökohtana ihmisen asettamat hyöty- ja hoitonäkemykset, eivät luonnonolot. Luonnon tila, toiminta ja monimuotoisuus on saatava alueiden kohtelun arvioinnin perustaksi. Luonnon erityisluonteesta ihmisen muokkaamissa ympäristöissä kaupungeissa ja taajamissa tarvitaan lisää tietoa, jotta voidaan tunnistaa näiden alueiden arvokkaat elinympäristöt ja määritellä erilaiset kohteluluokat.

Kesällä 1995 hallitusmuotoa muutettiin niin, että julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Toistaiseksi vain harvoissa kunnissa muutkin kuin viher- ja luonnonalueita hoitavat tahot voivat etukäteen sanoa mielipiteensä ylläpidon tavoitteista. Tarvitaan tavoitekeskustelua, johon kuuluvat mukaan viheralan ammattilaisten lisäksi ekologian, luonnon monimuotoisuuden ja luonnonharrastuksen tuntijat. Arvokeskustelun osapuolia ovat myös asukkaat ja harrastusjärjestöt ympäristön käyttäjinä ja veronmaksajina sekä päättäjät.

Lähiaikoina on tehtävä työtä sen eteen, että yhä useammalla paikkakunnalla käydään perusteellisia keskusteluja "tavallisten" luonnonalueiden kohtelusta. Keskustelu tulee aloittaa puhtaalta pöydältä, eikä esimerkiksi aluetta hoitavan tahon näkemyksen värittämästä koosteesta. Luontoväen tehtävä on kertoa luonnon monimuotoisuudesta ja sen mahdollisuuksista, jottei perinteisiä hoitotoimia jatketa vain tottumuksesta. Kansalaisjärjestön rooliin sopii myös osallistua vuorovaikutteisen suunnittelun kehittämiseen antamalla palautetta suunnitelman sisällön lisäksi vaikutusmahdollisuuksien toteutumisesta.

ANNA PARKKARI

Lähiluontosihteeri

[Artikkelisivulle]

[Etusivulle]